Sastamalan Lantula on Pirkanmaan Vuoden kylä
Sastamalan Lantulassa ylpeydenaihe on kylätoiminnan keskipisteeksi kunnostettu vanha koulu. Talkootyö on seudulla voimissaan ja kaikenikäisistä huolehditaan.
Lantulan kylä Sastamalassa on valittu Pirkanmaan Vuoden kyläksi. 250 asukkaan Lantulan kylässä on raadin mukaan pitkäjänteisesti järjestetty toimintaa koko väestölle.
Aktiivinen kyläyhdistys on kunnostanut 2005 lopettaneen koulun toimintansa keskipisteeksi ja koko kylän olohuoneeksi. Raadissa mukana olleen Pirkanmaan kyläasiamiehen Marja Vehnämaan mukaan perusteluita valinnalle on monta.
-Kyllä meitä viehätti hirveästi se, että he ovat tosi pitkäjänteisesti huolehtineet koko kylän väestöstä, mm. ikääntyneistä. Toiminta on myös ympärivuotista. Edelleen työt tehdään talkoovoimiin ja samalla periaatteella hommataan vielä varatkin.
-Talo on kunnostettu, nuoret on otettu huomioon ja he ovat myös hyvin kansainvälisiä. Paljonhan siellä on palkittavia asioita.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Lähes kaikki mepit haluavat jatkaa
Nykyisistä europarlamentaarikoista vain Satu Hassi (vihr.) ja Riikka Pakarinen (kesk.) eivät aio olla käytettävissä vuoden kuluttua pidettävissä eurovaaleissa. Pakarinen harkitsee ehdokkuutta eduskuntavaaleissa.
Pakkausjätteen kierrätykselle paras paikka on marketin piha
Kokeilu Tampereella, Kuopiossa ja Lapinlahdella osoitti, että jätteen keräyspisteiden sijainnilla ja selkeillä lajitteluohjeilla on merkitystä.
Saunaseuran Löylynhenki Rajaportin saunalle
Tamperelaisyhdistys pitää sitkeästi Rajaportin yleistä saunaa auki vaikka muutoin yleiset saunat ovat käyneet Suomessa harvinaisiksi.
Itella irtisanoo hallinnosta 183 ihmistä
Itella aloitti 15. huhtikuuta yt-neuvottelut, joissa väenvähennystarve oli enintään 350.
Turvesoilla riittää kirittävää tänä kesänä
Turpeennoston olosuhteet ovat olleet kehnot jo parina kesänä. Tänä vuonna koneet pääsivät soille selvästi normaalia myöhemmin.
Avilonin rikkihiilen puhdistus toteutumassa - hallitus puoltaa rahoitustukea
Yli kuuden miljoonan euron rahoitustuki sisältyy lisäbudjettiesitykseen.
Tampereen teknillinen yliopisto aloittaa yt-neuvottelut Porissa
Huomenna alkavissa neuvotteluissa etsitään ratkaisua laitoksen talouden tasapainottamiseen. Neuvottelupöydälle on tuotu ehdotus koko henkilökunnan lomauttamisesta kolmeksi kuukaudeksi.
Hyötyjätevoimalaitokselle ei herunut vielä rakennuslupaa Tampereella
Ympäristö- ja rakennusjaosto jätti asian pöydälle äänin 3-2. Asian esitellyt rakennustarkastaja oli tyytymätön ratkaisuun.
Tutkijat ymmärtävät Tamperetta Bäckman-kiistassa
Mitä on sananvapaus? Tätä on jouduttu pohtimaan Tampereella hieman erikoisesta vinkkelistä.
Dosentti Bäckman syyttää Tampereen kaupunkia syrjinnästä
Dosentti Johan Bäckman on tehnyt Pirkanmaan poliisille tutkintapyynnön Tampereen kaupungin toimista. Venäjän uudet arvot -konferenssin pitäminen pääkirjasto Metsossa kiellettiin. Suomi-Venäjä -seura peruutti myös konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
