Sastamalassa vastataan lähiruoan kysyntään
Sastamalassa on lähdetty mukaan kansainväliseen lähiruokahankkeeseen. Lähiruoan saaminen tarjolle ei aina ole helppoa.
Toukokuussa käynnistyi kansainvälinen lähiruokahanke, jossa on osallistujia Ruotsista, Itävallasta, Irlannista ja Kyproksesta. Hankkeeseen on lähdetty mukaan myös Sastamalan seudulta.
Hankkeessa pyritään oppimaan eri maista ristiin niin, että parhaat käytännöt saataisiin käyttöön.
Tavoitteena on tuoda alueen tuottajia yhteen ja jakaa sekä ravintoloille että tavallisille kuluttajille tietoa lähiruoasta.
Satafood Kehittämisyhdistys ry:n toimitusjohtajan Jari Lehmusvaaran mukaan lähiruoka on nyt lyömässä läpi, mutta haasteita on.
- Suuri yleisö on herännyt jo lähiruokaan ja kysyntää on. Lähiruoan saaminen tarjolle, kuljetus ja muut asiat voivat tuottaa vaikeuksia, Lehmusvaara sanoo.
- Myöhemmin elokuussa on sadonkorjuutapahtuma muun muassa Sastamalassa. Siellä pyritään olemaan mukana ja tuomaan tuottajia paikalle, Lehmusvaara jatkaa.
