Satakunnan tietäjät kisailevat jälleen
Satakunnan peruskoulujen yhdeksäsluokkalaisten radiotietokilpailu Satakunnan Tietäjät on kerännyt tänä vuonna 20 osallistujajoukkuetta. Kisa alkaa Satakunnan Radiossa hiihtoloman jälkeen ja finaalilähetys on huhtikuun 3. päivänä.
Satakunnan peruskoulujen yhdeksäsluokkalaisten radiotietokilpailu Satakunnan Tietäjät on kerännyt tänä vuonna 20 osallistujajoukkuetta.
Kilpailu radioidaan YLE Satakunnan taajuuksilla tiistaisin ja torstaisin kello 9.30 uutisten jälkeen.
Tietokilpailun tavoitteena on kartuttaa yleistä tietoutta Satakunnasta. Kilpailijoille esitetään myös koko maata tai maanosaa koskevia ajankohtaisia kysymyksiä. Viime vuotiseen tapaan tuomareina toimivat rehtorit Kari Kähkönen ja Mari Aalto.
Satakunnan tietäjät järjestetään jo 18. kerran. YLE Satakunnan lisäksi kilpailun järjestäjiä ovat Satakunnan Rehtorit ry. ja Nousee Satakunnan kansa ry.
Kisan aikataulu:
Alkuerät:
28.2 Kaarisillan yhtenäiskoulu Porista, Honkajoen yhteiskoulu ja Meri-Porin koulu
1.3 Merikarvian yhteiskoulu, Uotilanrinteen koulu Raumalta ja Ulvilan yhteiskoulu
6.3 Pohjanlinnan koulu Kankaanpäästä, Eurajoen yhteiskoulu ja Länsi-Porin koulu
8.3 Säkylän yhteiskoulu, Porin Lyseo ja Itä-Porin yhtenäiskoulu
13.3 Porin Suomalainen Yhteislyseo, Pomarkun yläaste ja Kiukaisten yhteiskoulu
15.3 Lallin koulu Köyliöstä, Luvian peruskoulu ja Euran yhteiskoulu
20.3 Pellonpuiston koulu Huittisista, Suomelan koulu Laviasta ja Kokemäen yhteiskoulu
Välierät 22.3,27.3 ja 29.3 ja finaali 3.4.
Tuoreimmat aiheesta: Satakunta
Krista Kiurusta SDP:n ensimmäinen varapuheenjohtaja
Porilaisministeri Krista Kiuru nousi odotetusti SDP:n puheenjohtajistoon. Kiuru valittiin ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Helsinkiin kokoontuneessa puoluekokouksessa perjantaina iltapäivällä.
Törkeästä ryöstöstä epäilty vangittiin
Porin kuudennessa kaupupunginosassa tehtiin viime tiistaina törkeä ryöstö, jossa ryöstön uhri sai vaikeita vammoja. Poliisi on vanginnut teosta epäiltynä porilaismiehen.
Kankaanpään taideväki: Älkää ajako museota alas!
Kankaanpäässä yritetään tasapainottaa kaupungin kehnoa taloustilannetta. Kankaanpään kaupunginmuseolle säästösuunnitelmien toteutuminen merkitsisi melkoista kuoliniskua.
Osa Porin palvelulinjoista maksuttomia kesäkuussa
Ilmaiskampanjan aikana seurataan matkustajamäärien kehittymistä ja niiden perusteella kaupunki päättää palvelulinjojen jatkosta. Kuljettajalle voi myös jättää palautetta palvelulinjasta.
Kuntaremontti: Rauman kaupunginjohtaja kutsuttiin apuun
Arno Miettinen ryhtyy valtionosuusuudistuksen selvitysmieheksi kuntaministerin pyynnöstä. Miettisen mukaan nykyinen järjestelmä on niin sekava, etteivät kunnat pysty arvioimaan valtionosuuksien vaikutusta talouteensa.
Porin teatterilla ennätyskausi
Porin teatterin esityksissä kävi ennätysmäärä väkeä. Yhteensä yleisöä oli 59 049 katsojaa.
Kankaanpään juhlavaltuusto ulkona
Valtuuston 100-vuotiskokous pidetään Kankaanpään kauppatorilla. Kokouksessa käsitellään mm. tilinpäätöstä.
Ulvilassa tulossa tiukka kaupunginjohtajaäänestys
Valtuustossa istuvat puolueet eivät ole tehneet kaupunginjohtajavaalista ryhmäpäätöksiä, vaan valtuutetut saavat vapaat kädet. Valinnan odotetaan menevän toiselle kierrokselle.
Rauman seudulla asuntomurtosarja
Poliisin tietoon on tullut jo viisi vastaavantyyppistä rikosta. Päivällä tehdyissä murroissa on viety muun muassa koruja ja rahaa. Poliisi kaipaa yleisövinkkejä.
Ruosniemessä uhkaava tulipalo
Palokunta sai Ylikyläntiellä syttyneen omakotitalon ulkoseinän sammutettua eivätkä vahingot kasvaneet suuriksi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.