Turku |

Satamaan suunnitellaan isoa parkkihallia

Turun satamaan suunnitellaan yli 400-paikkaista parkkitaloa, jonka on määrä valmistua kesään 2013 mennessä. Parkkihallin suunnittelu on haasteellista sillä se tulee peittämään osan mereltä Turun linnan suuntaan avautuvaa näkymää.

Havainnekuva satamaan suunnitellusta parkkihallista.
Havainnekuva satamaan suunnitellusta parkkihallista. Kuva: Turun Satama

4-5-kerroksinen parkkitalo aiotaan rakentaa lähelle Viking Linen terminaalia. Tällä hetkellä Turun satamassa on noin 700 pysäköintipaikkaa. Paikoista on kova puute ja paikkojen tarve kasvaa entisestään ensi vuonna, kun Viking Linen uusi laiva aloittaa liikennöinnin Turusta.

Matkustajaliikenne väheni viime vuonna

Turun ja Tukholman väliä risteili viime vuonna 3,4 miljoonaa matkustajaa. Määrä on reilut satatuhatta vähemmän kuin vuonna 2010.

Myös tavaraliikenteen määrä väheni viime vuonna. Kaikkiaan tavaraa liikkui 2,8 miljoonaa tonnia mikä on kuusi ja puoli prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.

Risteilykausi oli puolestaan ennätyspitkä. Kansainvälisiä risteilyaluksia nähtiin satamassa lokakuun puoliväliin saakka. Risteilymatkustajien määrä tuplaantui toissa vuodesta. Matkustajia kävi Turussa lähes 5500.

Kesällä nähty Artania oli kaikkien aikojen suurin Turussa vieraillut risteilyalus. Sillä on mittaa 231 metriä.

Tämän vuoden talousnäkymät ovat edelleen epävarmat eikä tavaraliikenne kasva ennen kesää. Matkustajaliikenteessä odotetaan hienoista kasvua.

Kommentoi aihetta

(3 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.



Tuoreimmat aiheesta: Turku

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä