Turku |

Sateen uhka riitti karkottamaan asiakkaat terasseilta

Aina ei edes tarvita rankkasateita, kun ravintoloiden tarssit jo hiljenevät. Eniten viileä kesä on vaikuttanut virvoitusjuomien ja jäätelön myyntiin.

Terassi vesisateessa
Terassillakin oli Hämeenlinnassa vetistä, kun ukkosmyräkkä pyyhkäisi yli kaupungin. Kuva: YLE / Tiina Kokko

Terassimyynti on kärsinyt kylmästä ja sateisesta kesästä. Ravintoloiden terasseille kuluva kesä on ollut huomattavasti edellistä laihempi.

- Tämä kesä on ollut poikkeuksellisen huono terassimyynnin osalta, kertoo Naantalin Merisalin omistaja Heikki Routamaa.

Myös panimoravintola Koulusta vahvistetaan viileiden ilmojen ja sateitten jättäneen loven terassimyynteihin.

- Viime kesän terassimyyntiin vertaus on kuitenkin hankalaa varsinkin Turussa, jossa kulttuuripääkaupunkivuosi toi huomattavaa lisämyyntiä, sanoo panimoravintola Koulun myyntipäällikkö Diana Paatero.

Aina taivaalta ei edes tarvitse tulla vettä, vaan jo pelkkä huono ennuste riittää karkottamaan asiakkaat.

- Vaikka olisi vähän suotuisammatkin säät, ihmisille on jäänyt mieleen se huonompaa luvannut sääennuste, eikä lähdetäkään liikkeelle vaan odotellaan parempaa keliä, puntaroi Routamaa.

Kertaostos jää huonolla säällä pienemmäksi

Huono sää vaikuttaa nopeasti terassimyyntiin. Esimerkiksi jäätelöä tai virvoitusjuomia ei mene kaupaksi samaan tahtiin kuin helteillä.

- Keskustelin panimoalan ihmisten kanssa juuri ja yleinen pudotus panimoalalla per anniskelupaikka on noin 25 prosentin luokkaa, eli huomattavista myynninmenetyksistä puhutaan. Suurin pudotus on ehdottomasti virvokkeiden myynnissä verrattuna viime kesään, kertoo Heikki Routamaa.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa ei vahvista korkeaa lukua, koska tilastoja tältä kesältä ei vielä ole.

- Kuulostaa kyllä hurjalta. Mutta voi hyvin olla, että tilastomme kertovat samaa, kun ne valmistuvat. Jollain tietyllä alueella myynti myös kärsii herkemmin huonon sään vuoksi ja se kohdistuu nimen omaan kivennäisvesi- ja virvoitusjuomamyyntiin.

Kesä on Suomessa niin lyhyt, ettei alku kesän menetyksiä saada enää takaisin, vaikka loppukesän helteet vielä yllättäisivät.

- Koulujen alkaminen ja lomakauden loppuminen vaikuttavat niin, että ulkona ja ravintoloissa käyminen vähenee viikolla. Toki jos viikonlopuille osuu hyviä ilmoja, niin sitten. Ei kesä vielä tähän lopu, Routamaa vakuuttaa.

Tuoreimmat aiheesta: Turku

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä