Ulkomaat |

Säteilytasot Fukushimassa vaihdelleet voimakkaasti

Säteilyturvakeskuksen saamien tietojen mukaan säteilytilanne Fukushiman voimalaitoksen ympäristössä on vaihdellut voimakkaasti. Säteilyannokset ovat olleet yleisesti suurimpia Fukushiman ykkösvoimalan laitosalueen pohjoisosassa.

Ihmisiä urheiluhallin lattialla.
Fukushiman ydinvoimalan lähistöltä evakuoidut ihmiset oli hätämajoitettu viidenkymmenen kilometrin päähän Kawamatan kaupunkiin 14. maaliskuuta. Kuva: Reuters-TV

Säteilytasot ovat vaihdelleet sen mukaan, onko laitoksilta päässyt tai päästetty ilmaan radioaktiivisia aineita.

Tietoa ihmisten saamista säteilyannoksista on tullut STUKille niukasti. Suurin tietoon tullut annos on sata millisievertiä, jonka on saanut laitoksen työntekijä. Säteilytyöntekijälle suurin sallittu annos vuoden aikana on 50 millisievertiä.

Alueelta lähteviä ja evakuoitavia ihmisiä on mitattu, mutta mittaustuloksista ei ole tarkkaa tietoa. Joitakin ihmisiä on ohjattu sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin.

Suurin ulkoisen säteilyn annosnopeus on ollut 1 500 mikrosievertiä eli 1,5 millisievertiä tunnissa. Se on mitattu laitoksilta luoteeseen. Yksi millisievert on tuhat mikrosievertiä.

15 kilometrin päässä laitoksilta annosnopeudet ovat olleen yhden mikrosievertin luokkaa tunnissa. Suomessa luonnon taustasäteily on 0,04-0,30 mikrosievertiä tunnissa.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä