Sateinen kesä ja artistien hintapyynnöt koettelevat tanssilavoja
Kävijämäärät ovat pudonneet joillakin tanssilavoilla jopa 40 prosenttia aiemmasta. Naapurinvaaran huvikeskus Sotkamossa on onnistunut säilyttämään yleisönsä epävakaasta kesäsäästä huolimatta.
Eniten tanssijärjestäjien kannalta ongelmia tuottaa se, että esiintyjät joudutaan sopimaan jopa vuosia aikaisemmin, sanoo ohjelmistosta vastaava Sirpa Moilanen Naapurinvaaran huvikeskuksesta. Nyt suunnitellaan jo seuraavia ohjelmakausia.
- Artistien ostamispuolella eletään pitkällä jaksolla. Kalenterit 2014 on avattu jo. Pitäisi tietää, kuka on in ja kuka out.
Keikkojena hinnoittelu on oma kompastuskivensä. Osalla artisteista hintataso ei ole enää kohtuullinen.
- Silloin jos yleisöä käy, hintataso on kohtuullinen. Lippujen hintoja ei enää pysty korottamaan, mennään jo kipurajalla, pähkäilee Sirpa Moilanen.
Jos artistin suosion aallonharja on jo mennyt ohi, artistit voisivat tulla alas hintapyynnöissään. Tämä on kuitenkin harvinaista vastaantuloa tanssilavaa kohtaan.
- Tiedän kyllä artisteja, jotka ovat pudottaneet hintaansa, kun ovat nähneet, että yleisö ei ole liikkeellä.
Naapurinvaaran huvikeskuksen lippuluukulla vaihteleva kesäsää ei ole näkynyt.
- Tanssiyleisö on itse asiassa käynyt tasaisemmin kuin aikaisempina vuosina. Ei ole ollut huippuiltoja eikä niitä huonoja iltoja. Katettu 2000 neliön tila on vaikuttanut täällä siihen, että kävijämäärissä ei ole tapahtunut muutoksia.
Vesisateet ja kylmyys vähentävät kesälavojen suosiota. Yleisömäärissä on tullut laskua 30 - 40 prosenttia viime kesään verrattuna. Tämä rokottaa varsinkin pienimpiä lavoja.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Mullanhakupaikasta löytyi kranaatteja Torniossa
Sodanaikaiset kranaatit löytyivät mullanhakupaikasta, josta on viety multaa useaan taloon Torniossa. Viranomaiset tarkastavat uusien kranaattilöytöjen mahdollisuuden kaikkien multaa noutaneiden talojen osalta.
Talvivaaran nykypäästöt vasta esinäytöstä
Talvivaaran sufaattipäästöt ylittävät lähivuosina moninkertaisesti aiemmat, lähilammet ja -järvet suolanneet jätevesijuoksutukset. Jotta yhtiö voisi jatkaa toimintaansa, se joutuu poistamaan kaivosalueelta vuosien virheratkaisujen keräämien vesien mukana lähes 50 miljoonaa kiloa sulfaattia. Viranomaiset ratkaisevat pian, minne ja millä aikataululla suolavedet lasketaan.
Pussy Riot pelkäsi henkilöllisyyden paljastumista - ryhmä katosi ja perui esiintymiset Suomessa
Pussy Riotia lähellä olevan luotettavan tahon mukaan he ovat turvassa, festivaalijärjestäjät kertovat. Tarkkaa tietoa peruuntumisille ei ole, mutta syy näyttäisi olevan huoli turvallisuudesta ja esiintyjien henkilöllisyyden paljastumisesta. Iltapäivällä ei tiedetty, ovatko kadonneet enää Suomessa.
Pirkanmaalla kaksi samanlaista nokkakolaria - loukkaantuneita kahdeksan, viisi vakavasti
Pirkanmaalla on sattunut lauantaina kaksi liki identtistä nokkakolaria. Yhteensä kahdeksan ihmistä on loukkaantunut, joista toisessa onnettomuudessa viisi vakavasti.
Valepoliisit varastivat rahaa turisteilta
Kolme poliisina esiintynyttä varasta vei rahaa kolmelta brasilialaisturistilta Helsingin Katajanokanrannassa perjantaina iltapäivällä.
Orivedellä nokkakolari, viisi vakavasti loukkaantunutta
Toinen autoista syttyi tuleen kolarin jälkeen, apuun tulleet autoilijat pitivät liekkejä loitola käsisammuttimin.
Esko Aho: SDP on kuin keskusta 70-luvulla
Keskustan entisen puheenjohtajan ja 90-luvun alkupuolella pääministerinä toimineen Esko Ahon mukaan suomalaisesta politiikasta puuttuu kantava voima.
Pussy Riot pelkäsi henkilöllisyyden paljastumista - ryhmä katosi ja perui esiintymiset Suomessa
Pussy Riotia lähellä olevan luotettavan tahon mukaan he ovat turvassa, festivaalijärjestäjät kertovat. Tarkkaa tietoa peruuntumisille ei ole, mutta syy näyttäisi olevan huoli turvallisuudesta ja esiintyjien henkilöllisyyden paljastumisesta.
Rilli-kissa: kesästä tulee lämmin ja vähäsateinen
Taipalsaaren maankuulu sääkissa on naukunut mahtavan ennusteen. Juhannuksenakin saadaan tänä vuonna nauttia auringosta ja lämmöstä.
Suomen erikoinen laki – humalassa pyöräily on kiellettyä, mutta sallittua
Polkupyörällä päihtyneenä polkeminen on lain mukaan liikennejuopumus. Lain rikkomisesta ei kuitenkaan seuraa mitään, sillä polkupyörän tai hevosvaunun kuljettajalle ei ole promillerajaa. Ei, vaikka ajaisi perjantairuuhkassa nelostiellä.
