Sateinen kesä vaikeuttaa polttopuiden kuivattamista
Kesällä polttopuukauppa on hiljaisempaa, asiakkaina on lähinnä mökkiläisiä. Yrittäjän mukaan polttopuut kannattaisi kuitenkin hankkia talven varalle jo hyvissä ajoin.
Sateisesta kesästä huolimatta polttopuita on pystytty kuivaamaan melko hyvin, sanoo Antti Paukkunen kouvolalaisesta Hellä Lämpö -yhtiöstä. Puun kuivaaminen vaatii kuitenkin poutaisen päivän.
- Puuta ei ole saatu kuivattua ihan niin paljon kuin aikaisemmin, mutta jos loppusyksystä ehditään vielä tekemään lisää, niin sitten ollaan samoissa määrissä, Paukkunen sanoo.
Nykyään on menty siihen, että sekapuuta ostetaan enemmän, kuin koivua.
- Koivun tuohi nokeaa piippua enemmän, kun taas sekapuuta poltettaessa piiput pysyvät puhtaampana, Paukkunen kertoo.
Paukkunen ei osaa arvioida, onko polttopuun kysyntä kasvanut, mutta sanoo asiakkaiden riittävän, vaikka polttopuiden tekijöitä on tullut paljon lisää.
Hän opastaa, että polttopuut kannattaa hankkia talven varalle jo hyvissä ajoin.
- Kesän aikana on tietysti mukavampi ottaa puut valmiiksi varastoon. Jakopuolellakin on helpompaa, jos kaikki eivät tilaa polttopuita samaan aikaan, kun syksy ja pakkaset tulevat, Paukkunen sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso
Kati Myllymäki johtajaylilääkäriksi Etelä-Savoon
Etelä-Savon sairaanhoitopiiri valitsi Kouvolan terveysjohtajana toimivan Myllymäen tehtävään yksimielisesti. Virkaa haki yhteensä seitsemän henkilöä.
KouSa: Kotiharju vahvoilla Ratamon paikaksi
Kouvolan Sanomat tavoitti miltei kaikki kaupunginvaltuutetut kyselyyn maanantain Ratamo-päätöksestä. Jos sairaalakeskuksen sijoituspaikasta äänestetään, on Kotiharju lehden saamien tietojen mukaan seitsemän ääntä Kuusankosken Sairaalanmäkeä edellä. Osa valtuutetuista kannattaa edelleen myös muita sijoituspaikkoja.
Rivitaloasunto yritettiin sytyttää palamaan Kouvolassa
Ohikulkija huomasi tekijän ajoissa ja hälyytti pelastuslaitoksen paikalle. Vielä rakennusvaiheessa oleva asunto selvisi tilanteesta vaurioitta.
Vaaralliset jätteet kerätään talteen Kotkassa
Jätekeräykseen voi tuoda nurkissa pyörivän metalliromun tai vanhat lääkkeet. Keräyspaikkoja on lisätty viime vuodesta.
Pattijoki murjoi Kouvolan
Antti Korhonen ja Marko Pelkonen loistivat Raahen vierasvoitossa Kouvolasta miesten Superpesiksen torstain kierroksella.
EU-asetus uudistaa autoalan sopimusten arviointia
Autojen valmistajat ja maahantuojat voivat jatkossa hallita eri autobrändien esille tuomista nykyistä enemmän. Suomessa autokauppa jatkuu todennäköisesti niin, että eri automerkkejä myydään edelleen saman katon alla.
Ohitustilanne johti Ahvenkosken kuolonkolariin
Kahden ihmisen hengen vaatíneessa onnettomuudessa oli mukana neljä henkilöautoa ja puoliperävaunullinen rekka. Onnettomuuspaikan raivaus saatiin päätökseen torstaina iltapäivällä.
Vakava kolari Ahvenkosken sillalla - kaksi kuollut
Ahvenkoskella on tapahtunut liikenneonnettomuus, jossa on kuollut kaksi ihmistä. Yksi on loukkaantunut vakavasti.
Kaksi kuoli onnettomuudessa valtatie 7:llä - liikenne poikki
Rekan ja kahden henkilöauton onnettomuus on vaatinut kahden ihmisen hengen Pyhtäällä. Lisäksi yksi ihminen on vakavasti loukkaantunut. Tie on suljettu liikenteeltä.
Ahvenkosken sillalla onnettomuus - liikenne seisoo
Poliisi on paikalla ohjaamassa liikennettä.
