Häme |

Sateinen syksy ja alkutalven pakkaset söivät asfalttiin teräviä reikiä

Syksyn sateet ja alkuvuoden pakkasjakso söivät teiden kestopäällystettä tehokkasti. Teillä on paljastunut tavallista enemmän reikiä. Valtaväylien heikko kunto koettelee jo autojen kuntoa ja renkaita. Paikkauspartiot ovat liikkeellä.

kuoppia asfaltissa
Kuva: YLE / Ville Välimäki

Uudenmaan ELY-keskuksen kunnossapitopäällikön Pekka Rajalan mukaan reikäkohdista on tullut autoilijoilta havaintoja ja niitä on ryhdytty paikkaamaan.

Reikiä on tullut tänä vuonna enemmän, koska pitkä ja märkä syksy kulutti päällysteitä voimakkaasti, kertoo Uudenmaan ELY-keskuksen kunnossapitopäällikkö Pekka Rajala:

- Lumien sulaminen ja liikenne pahentaa talven aikan tulleita vaurioita vielä entisestään. Meillä on sellainen järjestys, että paikkaamme tietenkin ensimmäisenä vaarallisimmat vauriot ja sitten ne jotka ovat ajourien ulkopuolella.

Pääkaupunkiseudun valtaväyliltä on tullut valituksia. Kehäteiden pinta on muutamin kohdin murentunut pahasti. Etelä-Hämeessä Turku-Hämeenlinnan välisen 10-tien kunto osaanut autoilijat päästelemään ärräpäitä.

Hätäpaikkaaminen ei ole helppoa

Reikien paikkaaminen kevätkostealla on haastavaa. Sateella hätäapupaikkaaminen ei onnistu lainkaan ja kuivallakin reikäaukoista pitää saada vesi pois, jotta paikka saadaan pysymään paikallaan.

Kunnossapitopäällikkö Pekka Rajala muistuttaa, että myös routavauriot alkavat kohta näkyä tiestössä. -Tiellä liikkujien kannattaa varautua päällystereikiin ja routavaurioihin ennakoimalla ja nopeutta alentamalla, muistuttaa Rajala. '

Kelirikkoja ennakoidaan tänä keväänä olevan kuitenkin normaalia vähemmän Etelä-Suomessa, koska routa ei syksyllä päässyt syvälle.

Kommentoi aihetta

(6 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Kurmelo

Ilmoita asiattomasta kommentista

Yksi hyvä keino vähentää routavaurioita ajamalla aurauspenkat kauemmas tai kokonaan pois ajoradan reunasta, jolloin sulaminen tapahtuu tasaisemmin laajemmalla alueella ja routivalla maalla on enemmän tilaa "elää" myös päällysteen ulkopuolella, kun siellä ei olisi maa vielä umpijäässä.

Mutta sillähän se hoituu, että käydään heittämällä vähän santaa tai irtonaista öljysoraa pahimpiin railoihin ja rotkoihin, kun se pikimassakin näyttää olevan kadonnut johonkin.


verhojen heiluttaja

Ilmoita asiattomasta kommentista

Mikä myös syö, niin traktorimiehet, jotka täällä päin ja varmaan muuallakin ajelevat asfalttiteitä ketjut päällä. Juuri äsken kolisi taas ikkunan alla kilin-kolin, ja asfaltti lentää. Luulisi että tiehallinto (mikä sen nimi nykyisin onkaan) puuttuisi tähän yhteiskunnalle kalliiksi käyvään harrastukseen.


Huomaavainen BMW-kuski

Ilmoita asiattomasta kommentista

Turha teiden kulumisesta on mitään märkää syksyä tai pakkasia syyttää. Syynä on jokaikinen talvi tolkuton suolan kylvö ja nastarenkaat. Suolattu märkä asfaltti kuluu näet 10-kertaisesti kuivaan nähden. Ei ole ihmekään että tiet ovat kuin itänaapurissa.



Kalle

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jovain !

Näkeehän ton kuvastakin,että paljon on Karkeampaa asfaltti kun ennen on ollut !

Taas on Tielaitosta Huijattu !

Vai Valvontako on pettänyt ?


Kissanviikset

Ilmoita asiattomasta kommentista

Edellisen talven routavaurioitakin jäi korjaamatta viime kesänä, joten ei ihme, että entistä pahemmmlta näyttää. En muista tiestön olleen koskaan näin huonossa kunnossa.

Tuoreimmat aiheesta: Häme

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä