Satonäkymissä suuret alue-erot
Satonäkymät vaihtelevat suuresti maakunnan sisällä tänä syksynä. Sateita on saatu varsin paikallisesti, ja tämä näkyy sekä sadon laadussa että sadonkorjuussa.
Sateet ovat haitanneet viljasadon kypsymistä ja sadonkorjuuta erityisesti maakunnan länsi- ja pohjoisosissa. ProAgria Keski-Suomen mukaan satonäkymät ovat hyvät Jyväskylän seudulla ja maakunnan eteläosissa, jossa on vältytty rankemmilta sateilta.
Nyt viljelmillä toivotaan poutaa, sillä kasvustojen kehitys on myöhässä normaalista, kertoo ProAgria Keski-Suomen johtaja Vesa Laitinen:
- Ollaan hyvinkin reilu viikko, jopa kaksi jäljessä. Se aiheuttaa paineita. Jos viljan puinti menee tuonne elokuun loppupuolelle niin riskit kasvaa.
Laitinen toteaakin, että nyt viljelyksillä odotellaan poutaa ja toivotaan, että vettä ei tulisi enää, jotta sadonkorjuu päästään aloittamaan kohtuuajassa.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Päijänteellä pannaan paikkoja kuntoon
Päijänteen retkisatamia kunnostetaan täydellä tohinalla. Päijänteen virkistysalueyhdistyksellä on järven rannoilla toistakymmentä veneilijöille ja retkeilijöille tarkoitettua retkipaikkaa. Talvikauden jäljiltä kunnostajia työllistävät etenkin jäiden runnomiksi joutuneet laiturit.
Partiolaiset kisaavat SM-mitaleista
Partiotaitojen suomenmestaruudesta kisataan lauantaina Jyväskylässä. Kilpailun tehtävät on suunniteltu Seitsemän veljeksen hengessä.
KuPS siirsi JJK:n avausvoiton tulevaisuuteen
Tasaisessa ottelussa Harjulla oli jälleen paikallisderbyn makua. Kumpikaan ei maaleja tehnyt, joten JJK on edelleen voitoitta jalkapalloliigassa.
Hurttian koululla tyrmistyttiin lakkautussuunnitelmista
Hurttian koulun opettajien ja lasten vanhempien mielestä koulu on nostettu lakkautuskeskusteluun väärin perustein. Esimerkiksi koulun remonttitarpeita pidetään liioiteltuina. Koulun säilyminen olisi tärkeää myös kylän kehittymisen kannalta.
Kuljetusalan jättitapahtuma käyntiin Lutakossa
Vuoden suurin kuljetusalan tapahtuma on alkanut Jyväskylässä. Lauantaina päättyvä Kuljetus 2013 -näyttely on Jyväskylän Messut Oy:n suurin tapahtuma koskaan näyttelyneliöillä mitattuna.
Nämä koulut kaipaavat kipeimmin korjausta
Keski-Suomen liitto on listannut maakunnan kouluremontit kiireellisyysjärjestykseen. Listan kärjessä on Konneveden yläkoulun peruskorjaus ja laajennus.
Puukauppa käy kuumana
Puukauppa käy parhaillaan vilkkaana. Puun ostomäärien ennakoidaan nousevan jo lähiviikkoina yli miljoonaan kuutiometriin viikossa.
Kirje patistaa passin hakuun
Poliisihallitus on ottanut tänä keväänä käyttöön ilmoitusmenettelyn, jolla henkilöille muistutetaan kirjeitse passin voimassaoloajan umpeutumisesta. Tavoitteena on osaltaan vähentää poliisin lupapalveluiden ruuhkia.
Suomen Cupin välierät siirtävät Veikkausliiga-otteluita
Kolme ottelua väistää Cupin välieriä. Siirrot koskevat elokuun loppupuolta.
Tuttipalo työllisti palokuntaa
Hellalle unohtuneet tutit toivat pelastuslaitoksen paikalle Jyväskylässä tänään aamupäivällä.
