Saturnuksen Kuussa tehtiin yllättävä vesilöytö
Luotaimen havaitsema tumma alue on tutkijoiden mukaan mahdollisesti vettä, jossa on runsaasti metaania. Yllättävän löydöstä tekee se, että vettä ei ole uskottu löytyvän Titan-kuun päiväntasaajalta. Tuore vesilöytö voi olla kaksi kertaa Päijänteen kokoinen.
Saturnuksen Titan-kuun päiväntasaajalta on löytynyt merkkejä vedestä. Yllättävästä löydöstä kertovat yhdysvaltalaistutkijat. Tutkijat kertovat löytäneensä merkkejä järvestä ja useista lammista, joissa on paljon metaania.
Aiemmin vettä on löydetty Saturnuksen suurimman kuun Titanin napa-alueilta. Yksi näistä jäätyneistä järvistä on nimetty pohjoiskarjalaisen Koitereen mukaan.
Tämä oli täysin odottamaton löytö, sillä järvet eivät ole vakaita näillä leveysasteilla.
Tutkijat olivat pitkään siinä luulossa, että nestettä ei löytyisi kääntöpiirien liepeiltä, sillä se haihtuisi siellä.
- Tämä oli täysin odottamaton löytö, sillä järvet eivät ole vakaita näillä leveysasteilla, kertoo tutkija Caitlin Griffith Arizonan yliopistosta, joka oli tutkimusryhmän johdossa.
Auringonvalon heijastumista Titanin pinnasta ja kaasukehästä tutkittaessa Cassini-luotain havaitsi tumman alueen. Tarkempi tutkimus antaa ymmärtää, että paikalla on 2 400 neliökilometriä suuri järvi. Se olisi siis kaksi kertaa Päijänteen kokoinen.
Tutkijat uskovat, että Titanin pinnan alla voi olla metaanilähde, joka purkautuu tasaisin väliajoin. Jos väite pystytään todistamaan, se auttaa selittämään metaanin pysyvyyttä Titanin kaasukehässä.
Tutkijat ovat kiinnostuneita Titanista etenkin sen vuoksi, että sen uskotaan muistuttavan jossain määrin alkuaikojen Maata.
Löydöstä kertoo tiedelehti Nature torstain numerossaan.
Tuoreimmat aiheesta: Tiede
Seikkailijaprofessorin päiväkirjasta: Huhujen mukaan jetit ovat siirtyneet Himalajan itäosiin
Mikkeliläinen vihreän kemian professori Mika Sillanpään tutkimusmatka Tiibetiin on edennyt yli puolenvälin. Sillanpää ryhmineen on ehtinyt jo kerätä suuren osan tarvittavista näytteistä. Yle Etelä-Savo seuraa tutkimusmatkan etenemistä.
Tähtitaivas kirkastuu talkoilla Paimion Kevolassa
Legendaarisen Yrjö Väisälän perustama havaintopaikka siirtyy uudelle vuosituhannelle talkoovoimin. Tähtiharrastajat ja yleisö pääsevät tulevaisuudessa havainnoimaan taivaankantta valosaasteelta suojassa.
Ecuadorin esikoissatelliitti törmäsi avaruusromuun
Pikkuruinen Pegasus sai siipeensä, kun Neuvostoliiton raketin jäänteet sattuivat samalle reitille.
Suihkutettava litteä linssi saattaa mullistaa optiikan
Uuden menetelmän avulla on mahdollista tehdä jopa jalkapallokentän kokoinen linssi, sanoo suihketta kehittänyt insinööri.
Lasten kipuoireet ja uniongelmat ovat lisääntyneet selvästi
Yhä useampi alakoululainen nukkuu huonosti ja kärsii kivuista. Vanhemmilta nämä ongelmat jäävät kuitenkin usein huomaamatta.
Tutkijat: Stressi rumentaa naista
Mitä suurempi stressi, sitä vähemmän puoleensavetävät kasvot. Näin karun havainnon teki akatemiatutkija Markus J. Rantalan tutkimusryhmä mitatessaan naisten stressihormonitasoja ja kasvojen puoleensavetävyyttä.
Uusi muurahaislaji hämmästyttää tutkijoita
Filippiineiltä on löydetty uusi muurahaislaji, jonka erikoinen pigmenttikuviointi kiehtoo tutkijoita.
Pihka parantaa haavat
Pihka parantaa haavat, sen tiesivät jo esi-isämme ja heidän esi-isänsä. Mutta miksi, se on selvitetty toden teolla vasta nyt. Väitöskirjatasolla.
Tutkijat äimistyivät - löytyykö C-vitamiinista hoito tuberkuloosiin?
C-vitamiini voi auttaa tappamaan tuberkuloosia aiheuttavia bakteereja. Löydös on merkittävä, sillä taistelu resistenttejä kantoja vastaan on osoittautunut vaikeaksi.
Nasa tahtoo tulostaa pizzaa astronauteille
Pitkillä avaruuslennoilla olisi käyttöä laitteelle, jolla pystyisi valmistamaan ruokaa helposti ja nopeasti. Prototyyppiä suunnitellaan parhaillaan.
