Ulkomaat

Saudi-Arabia kielsi julkitupakoinnin

Saudit ovat maailman innokkaimpia tupakanpolttajia. Saudi-Arabiassa kulutetaan päivässä savukkeisiin reilut 6,5 miljoonaa euroa.

Saudi-Arabia on kieltänyt tupakoinnin julkisilla paikoilla. Tupakointi on maanantaista saakkaen ollut kielletty valtion virastoissa ja valtaosassa julkisia paikkoja, esimerkiksi ravintoloissa, kahviloissa, supermarketeissa ja ostoskeskuksissa.

Kielto koskee myös vesipiipun polttamista. Shisha eli maustetulla tupakalla täytetty vesipiippu on oleellinen osa arabimaiden kahvilakulttuuria. Niin ikään savukkeiden myynti alle 18-vuotiaille kiellettiin uuden lain myötä.

Julkitupakoinnin kielto on osa kuningaskunnan tupakoinninvastaista kampanjaa. Viime vuonna Saudi-Arabia kielsi tupakoinnin lentokentillä.

Tilastojen mukaan Saudi-Arabia on ollut maailman neljänneksi suurin tupakan maahantuoja. Kuusi miljoonaa saudiarabialaista käyttää yhteensä noin 30 miljoonaa rialia eli reilut 6,5 miljoonaa euroa savukkeisiin päivittäin.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä