"Sauli muistanee Reposaaren kirkosta vain Jennin säihkyvät silmät"
Porin Reposaaren kirkon edustalla olisi paikallisen aktiivin mukaan hyvä paikka presidenttiparia kunnioittavalle aukiolle. Niinistö voisi käydä siellä muistelemassa vihkikirkkonsa kauneutta, kun viime kerrasta mieleen taisivat jäädä vain Haukion säihkyvät silmät.
Porin Reposaaressa on suunniteltu presidentin aukion pystyttämistä rantakylän maisemiin. Paikallinen aktiivi Kalevi Träskelin toivoo aukion vihkimisen toteutuvan viimeistään vuoden 2014 Reposaari-päivillä.
- Olen ajatellut, että hoitakoon Sauli ensin muut valtiot alta niin ehtii sitten tännekin käymään.
Kauniita muistoja kirkolta
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja hänen puolisonsa Jenni Haukio vihittiin tammikuussa 2009 Reposaaren kirkossa. Träskelin toivoo, että Niinistö vierailisi ensi viikolla Suomi Areenan yhteydessä myös vihkikirkossaan.
- Epäilen, että tilanne silloin 2009 oli niin hektinen, että Saulille tuskin jäi kirkosta paljon mieleen. Varmaan Jennin säihkyvät silmät korkeintaan. Nyt hän voisi katsella, että kuinka hienossa kirkossa hänet on vihitty.
Kalajuttuja lapsuudesta
Haukion Träskelin toivottaa tervetulleeksi vaikka kalaretkelle.
- Olen ruvennut epäilemään, että onkohan Jenni mahtanut 20 vuoteen koskea onkeen täällä vietettyjen lapsuuden kesien jälkeen. Maine on varmaan tullut sieltä, kun hänen isoisänsä oli aktiivijäsenenä Porin kalastusseurassa. Mutta en mene vannomaan vaikka kävisi Saulin kanssa silloin tällöin ongella, Träskelin naurahtaa.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Monikulttuurinen nuorisotyö hakee muotoaan - haasteena rasimi ja siihen puuttuminen
Nuorten kanssa työskentelevät aikuiset kokevat rasismin usein eri tavalla kuin nuoret itse. Etnisten suhteiden neuvottelukunnan Etnon tekemässä nettikyselyssä selvisi, että aikuiset saattavat tietoisesti vältellä puuttumista rasismiin, vaikka nuoret itse tätä haluaisivatkin.
Miljoonien eurojen remonttikierre jatkuu lahtelaiskoulussa
Launeen koulun tilalle ei tule uutta rakennusta vaan vanha kiinteistö remontoidaan kauttaaltaan. Koulussa on kärsitty vakavista sisäilmaongelmista ja jopa lakkoiltu terveellisten tilojen saamiseksi.
Tampereen teknillinen yliopisto aloittaa yt-neuvottelut Porissa
Huomenna alkavissa neuvotteluissa etsitään ratkaisua laitoksen talouden tasapainottamiseen. Neuvottelupöydälle on tuotu ehdotus koko henkilökunnan lomauttamisesta kolmeksi kuukaudeksi.
Keskustele: Mikä muissa autoilijoissa pännii?
Ratin takana saattavat välillä hiukset nousta pystyyn. Adrenaliinikin voi virrata väkevästi, kun toiset autoilijat eivät noudata yhteisiä pelisääntöjä. Mikä muiden liikennekäyttäytymisessä risoo eniten?
Teemme juttua: Kaksi vuotta Kataista - miltä tuntuu?
Perussuomalaisten jytkystä on kulunut kaksi vuotta, ja Kataisen hallituskausi on kohta puolivälissä. Onko oppositiosta mihinkään? Mitä mieltä ovat poliitikkojen työnantajat, Suomen kansalaiset?
Keskustele: pitääkö rahapelimonopoli purkaa?
Rahapelimonopolin vastustajat väittävät etenkin suomalaisen urheilun voittavan, jos markkinat vapautetaan. Järjestelmää puolustetaan muun muassa uhkapelihaittojen ehkäisyllä. Mitä monopolin purkamisesta seuraisi? Entä mistä silloin saataisiin rahat kulttuurin tukemiselle?
Meijerityöt jatkuvat Toholammilla
Tiistaiaamuna alkanut lakko Maitokolmion Toholammin meijerillä ei ole toistaiseksi hiljentänyt tuotantolaitoksia. Toimistusjohtaja Juha Murto-Koiviston mukaan tuotanto on alkanut keskiviikkoaamuna normaalisti. Kiistaa on palkoista ja työvuorojärjestelyistä.
Pölyä vastaan voi taistella pienilläkin valinnoilla
Toisissa paikoissa on enemmän pölyä kuin toisissa. Pölyn määrään voi vaikuttaa esimerkiksi pintamateriaaleilla.
30 tonnia kiveä tukkii aamuliikennettä Espoossa
Kehä I:llä Leppävaarassa sattunut onnettomuus vaikeuttaa aamuliikennettä pääkaupunkiseudulla. Pelastuslaitos arvioi kivirekan raivaustöiden kestävän koko aamuruuhkan ajan.
Lappeenrannalle kaksi kuntamarkkinoinnin SM-voittoa
Kuntaliiton järjestämän kilpailun tuomaristo kiitteli etenkin Hynysenranta-videosovellusta, joka puhuttelee nuoria.
