Saunalautat ratsataan Tampereella
Järvellä seilaavat pikku mökit ja saunat savupiippuineen eivät ole enää mikään poikkeuksellinen näky. Pirkanmaan vesillä kulkee monta katsastamatonta saunaa.
Kaikki Tampereen alueen saunalautat tarkastetaan lähiaikoina. Tampereen vesillä on satamapäällikkö Matti Joen arvion mukaan 15-20 saunalauttaa, joista osassa on turvallisuuspuutteita.
- Moottoritehot tarkistetaan. Konetehot ovat usein liian pieniä rakennuksen korkeuteen verrattuna ja näin ohjattavuus on heikko.
- Varsinkin myrskyllä nämä ovat vesiliikenteelle vaarallisia, kertoo kaupungin satamapäällikkö Matti Joki.
Katsastettuja ammattilauttoja Tampereen alueen vesillä liikkuu kolme. Katsastamattomien saunalauttojen rakenteille myrskysää saattaa olla kohtalokas.
- Rakenteet ovat monissa sellaisia, että kellukkeet voivat lähteä irti, Joki kuvailee.
- On myös tärkeää, ettei tehdä lauttoja ihan kaikennäköisistä purkeista. Perinteisiä lauttoja pikkupojilla toki on, mutta ne eivät juuri liiku.
Tarkastuksissa tullaan keskittymään turvallisuuden lisäksi jätehuoltoon. Kaupungin venepaikan saadakseen lautoissa on jatkossa oltava likavesi- eli septitankit.
Saunalauttasatama Kalkkuun?
Saunalautat ovat lisääntyneet tämän kesän aikana kuin sienet sateella. Satamamestari ei ollut saunalauttoja aiemmin nähnytkään, mutta niiden määrän jatkuva kasvu on mietityttänyt.
- Jos ne näin lisääntyvät, voitaisiin miettiä ihan omaa satamaa Pyhäjärven rantaan. Esimerkiksi Kalkun suunnalta voisi löytyä paikka, missä kaikki saunalautat voisivat olla samassa satamassa.
Saunalauttasatamasta voisi tulla hauska nähtävyys.
Jos ne näin lisääntyvät, voitaisiin miettiä ihan omaa satamaa Pyhäjärven rantaan.
- Niitä on niin monenlaisia, kaikkea muumimaasta lähtien, Joki kertoo.
Säännöt selviksi ensi kevääseen mennessä
Satamamestarilta tullaan jo kyselemään ohjeita ja säännöksiä saunalautan rakennukseen. Sellaista ei vielä ole, mutta merenkuluntarkastajan kanssa tehtävä saunaratsia antaa suuntaa.
Satamamestari ennustaa ilmiön kasvavan vielä ensi kesänä.
- Laitetaan nyt ne ehdot, mitä Tampereella tarvitaan. Näin meillä on ensi keväänä säännöt ja ohjeet, kuinka kannattaa rakentaa ja tehdä, Matti Joki lupaa.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Lähes kaikki mepit haluavat jatkaa
Nykyisistä europarlamentaarikoista vain Satu Hassi (vihr.) ja Riikka Pakarinen (kesk.) eivät aio olla käytettävissä vuoden kuluttua pidettävissä eurovaaleissa. Pakarinen harkitsee ehdokkuutta eduskuntavaaleissa.
Pakkausjätteen kierrätykselle paras paikka on marketin piha
Kokeilu Tampereella, Kuopiossa ja Lapinlahdella osoitti, että jätteen keräyspisteiden sijainnilla ja selkeillä lajitteluohjeilla on merkitystä.
Saunaseuran Löylynhenki Rajaportin saunalle
Tamperelaisyhdistys pitää sitkeästi Rajaportin yleistä saunaa auki vaikka muutoin yleiset saunat ovat käyneet Suomessa harvinaisiksi.
Itella irtisanoo hallinnosta 183 ihmistä
Itella aloitti 15. huhtikuuta yt-neuvottelut, joissa väenvähennystarve oli enintään 350.
Turvesoilla riittää kirittävää tänä kesänä
Turpeennoston olosuhteet ovat olleet kehnot jo parina kesänä. Tänä vuonna koneet pääsivät soille selvästi normaalia myöhemmin.
Avilonin rikkihiilen puhdistus toteutumassa - hallitus puoltaa rahoitustukea
Yli kuuden miljoonan euron rahoitustuki sisältyy lisäbudjettiesitykseen.
Tampereen teknillinen yliopisto aloittaa yt-neuvottelut Porissa
Huomenna alkavissa neuvotteluissa etsitään ratkaisua laitoksen talouden tasapainottamiseen. Neuvottelupöydälle on tuotu ehdotus koko henkilökunnan lomauttamisesta kolmeksi kuukaudeksi.
Hyötyjätevoimalaitokselle ei herunut vielä rakennuslupaa Tampereella
Ympäristö- ja rakennusjaosto jätti asian pöydälle äänin 3-2. Asian esitellyt rakennustarkastaja oli tyytymätön ratkaisuun.
Tutkijat ymmärtävät Tamperetta Bäckman-kiistassa
Mitä on sananvapaus? Tätä on jouduttu pohtimaan Tampereella hieman erikoisesta vinkkelistä.
Dosentti Bäckman syyttää Tampereen kaupunkia syrjinnästä
Dosentti Johan Bäckman on tehnyt Pirkanmaan poliisille tutkintapyynnön Tampereen kaupungin toimista. Venäjän uudet arvot -konferenssin pitäminen pääkirjasto Metsossa kiellettiin. Suomi-Venäjä -seura peruutti myös konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
