Kotimaa |

Sauri: Perhesurmat osa uutta joukkosurmailmiötä

Pekka Saurin mielestä myös pariskuntien välisistä surmatöistä pitäisi keskustella yhteiskunnallisesti siinä missä joukkosurmistakin.

Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja Pekka Sauri pitää perhesurmia osana uutta joukkosurmailmiötä.

Sauri sanoi Yle Radio 1:n Ykkösaamussa pitävänsä hämmentävänä sitä, että samaan aikaan kun itsemurhat ovat vähentyneet, uutena ilmiönä suomalaiseen yhteiskuntaan ovat tulleet joukkosurmat.

Tietysti voi kysyä, missä määrin tämä on kopiointia, kun tällaisia tapauksia on useampia. Tuleeko ahdingossa oleville ihmisille mieleen tällainen toimintamalli?

- Pekka Sauri

- Pomarkun surmat peittivät alleen toisen uutisen eli sen, että itsemurhien on Suomessa vähentynyt noin kolmanneksella kahdessakymmenessä vuodessa. On aika hämmentävää, että toisaalta tapahtuu tällaista positiivista kehitystä ja toisaalta meillä on tällainen uusi ilmiö.

Sauri luokittelisi perhesurmat osaksi joukkosurmailmiötä. Joukkosurmia ovat esimerkiksi kouluampumiset ja Hyvinkään ampumistapaus.

- Tietysti voi kysyä, missä määrin tämä on kopiointia, kun tällaisia tapauksia on useampia. Tuleeko ahdingossa oleville ihmisille mieleen tällainen toimintamalli? Kun romahdus tulee, niin se lähtee sitten sille raiteelle, Sauri pohtii.

Jos aikuiset ihmiset tappavat toisiaan, se on yksityisasia, mutta jos on perhesurma, se on yhteiskunnallinen asia.

- Pekka Sauri

Saurin mielestä myös pariskuntien välisistä surmatöistä pitäisi keskustella yhteiskunnallisesti siinä missä perhesurmistakin.

- Uutisoinnissa näyttää siltä, että jos aikuiset ihmiset tappavat toisiaan, se on yksityisasia, mutta jos on perhesurma, se on yhteiskunnallinen asia.

Saurin mielestä niitä ei kuitenkaan pidä erottaa toisistaan.

- Totta kai aikuisten tai pariskuntienkin keskeinen väkivalta tai surmatyöt ovat yhteiskunnallinen ja kulttuurinen kysymys kuin joukkosurmatkin.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä