Savitaipaleella havaittu talvehtineita koloradonkuoriaisia
Esiintymän löysi omiin tarpeisiinsa perunaa kasvattava viljelijä.
Savitaipaleelta on löytynyt suuri määrä koloradonkuoriaisia. Viljelmältä havaittiin muutamia talvehtineita aikuisia kuoriaisia, sekä paljon toukkia.
Eviran jaostopäällikkö Raija Valtonen kertoo, että havaitut kuoriaiset ovat tulleet viljelmälle jo viime kesänä ja jääneet huomaamatta.
Koloradonkuoriaisnaaras voi munia satoja munia kesän aikana ja perunapeltoja ja pienempiäkin palstoja on nyt syytä tarkkailla.
Koloradonkuoriaishavainnoista tai epäilyistä tulee ilmoittaa Eviran päivystysnumeroon.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Kolme ja puoli vuotta parakeissa
Lappeenrannan Alakylän koulun parakit siirtyvät koulun lakkauttamisen myötä pois. Koulu lopetetaan lukuvuoden päätyttyä, koska puretun homekoulun tilalle ei rakenneta uutta. Koulun rehtori sanoo parakkien toimineen hämmästyttävän hyvin väliaikaisina koulutiloina.
Kosken pauhujen seurana lepää ruumisarkku
Imatran koskella nähdään kesäkuussa taidetta monessa muodossa. Kesän kiinnostavin ja ehkä karmaisevin taideteos muovautuu tänä kesänä Teemu Heikkisen käsissä. Imatran kosken pauhujen vierellä lepää Heikkisen työstämä ruumisarkku.
Rajaloikkari kiinni Nuijamaalla
Rajan luvatta ylittänyt mies pyysi kyläläiseltä vettä. Mies sai vettä ja jatkoi metsään. Kohtaamisen jälkeen kyläläinen ilmoitti viranomaisille.
Estradin esitys Kansallisteatterin lavalle
Valtakunnalliseen Teatris -tapahtumaan Etelä-Karjalaa edustamaan valittu Taidekoulu Estradi tuo lavalle Heidi Parkkisen ohjaaman Rikki ja Rakastettu -näytelmän.
SaiPa hankki jykevän kanukkipakin
Ryan Glenn, 32, on pelannut SM-liigaa aiemmin Ilveksen ja KalPan riveissä.
Kaukaan tehtaalla paloi kontti
Tehtaan alueella paloi aamulla haketta täynnä oleva kontti. Palosta ei aiheutunut haittaa ympäristölle.
Pesä Yseille kauden ensimmäinen tappio
Naisten Superpesiksessä Lappeenrannan Pesä Ysit hävisi vierasottelunsa Rauman Lukkoa vastaan.
Lähes 50 vuotta vanha koulu jättää jäähyväisensä
Lappeenrannan Alakylän koulu lopetetaan lukuvuoden päätyttyä, koska puretun homekoulun tilalle ei rakenneta uutta.
Maakuntajohtajan saappaat kiinnostavat
Paikka Etelä-Karjalan maakuntajohtajaksi on haussa vielä perjantaihin saakka. Muun muassa korkeakoulututkintoa ja hallinnollista kokemusta edellyttävään tehtävään on tullut jo kuusi hakemusta.
Salomäki hyppäsi 545 Lappeenrannassa
Eemeli Salomäki voitti Marskin kisojen seiväshypyn tuloksella 545. Myös Elina Torro ja Venla Paunonen tekivät kauden kotimaiset kärkitulokset.
