Savonia AMK: Nuorisoasteen koulutukselle loppu Varkaudessa
Savonia-ammattikorkeakoulun valtuusto on hyväksynyt esitetyt aloituspaikkaleikkaukset. Yhtymävaltuuston mielestä opetus- ja kulttuuriministeriön vaatimat leikkaukset täytyy painottaa tekniikan ja liiketalouden koulutusohjelmiin.
Savonian valtuusto esittää ministeriölle, että ammattikorkeakoulusta vähennetään 145 paikkaa. Tekniikan koulutusohjelmista leikataan 68, liiketaloudesta 45, muotoilusta 22 ja musiikista kymmenen aloituspaikkaa. Varkaudesta nuorisoasteen koulutus loppuu.
Päätös syntyi tiukkojen äänestysten jälkeen. Kuopiolaisista valtuutetuista kaikki tukivat hallituksen esitystä keskustan Varpu Puskalaa lukuun ottamatta. Myös SDP:n Matti Katainen Lapinlahdelta oli samoilla linjoilla hallituksen kanssa.
Vastaavasti kaikki varkautelaiset ja iisalmelaiset tukivat vastaesitystä. Sen mukaan energiatekniikan koulutusohjelma sekä Industrial Management -ohjelma olisivat jatkaneet Varkaudessa. Iisalmelaiset halusivat lisää aloituspaikkoja luonnonvara-alalle.
Peli jatkuu kulissien takana
Yhtymävaltuuston keskiviikkona päättämä esitys menee opetus- ja kulttuuriministeriön käsiteltäväksi. Ministeriöltä odotetaan lopullista päätöstä aloituspaikkojen vähentämisestä kevääseen mennessä. Keskustelu jatkuu kulissien takana.
- Uskon, että tämänkin esityksen pohjalta tulee tapahtumaan lobbausta. Toivottavasti lobbauksella ei ole merkitystä siihen ratkaisuun, minkä ministeriö aikanaan tekee, pyörittelee Savonian rehtori Veli-Matti Tolppi.
Yhtymävaltuuston iisalmelainen jäsen Raija Kotkanoja puolestaan haluaisi, että keskustelu ammattikorkeakoulujen vähennyksistä ei pääty valtuuston päätökseen.
- Toivon, että keskustelu jatkuu, luonnonvara-ala tulee kuulluksi ja Ylä-Savoon lisätään aloituspaikkoja. Samoin toivon, että Varkaus ei jää ilman nuorisoasteen aloituspaikkoja, Kotkanoja sanoo.
Ammattikorkealla edessä säästökuuri
Savonian rehtori Veli-Matti Tolpin mukaan valtuuston esityksen mukaisesti toteutettavat leikkaukset toisivat ammattikorkeakoululle arviolta kahden miljoonan euron säästöt. Vuoteen 2015 mennessä koulun tulisi karsia menoja vielä neljällä miljoonalla.
- Tulojen lisääminen ei ole kovin realistista. Käytännössä se tarkoittaa säästämistä joka alueella: henkilöstövähennyksiä ja kiinteistöistä säästämistä, Tolppi pohtii.
Tuoreimmat aiheesta: Savo
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Minna Canthin kotitalon korjaustyöt alkoivat pakon edessä
Kanttilan omistava rakennusyhtiö joutui aloittamaan ulkoremontin, koska Kuopion kaupunki uhkasi yhtiötä mittavilla korvauksilla ja poliisitoimilla. Talon jatkokäyttö on kuitenkin yhä auki. Rakennusliike suunnittelee siihen asuntoja mutta talon kannatusyhdistys haluaisi rakennuksen edes osittain kulttuuriväen käyttöön.
Oikeus lievensi korvauksia paritusjutussa
Kuopiossa, Lahdessa ja Oulussa erotiikkaliikkeitä pitäneen yrittäjäkaksikon korvaukset puolittuivat hovioikeudessa. Käräjäoikeuden laajassa paritusjutussa antama vankeustuomio pysyi sen sijaan ennallaan.
Seitsemän uutta lähiliikuntapaikkaa nousee Itä-Suomeen
Valtio rahoittaa itäsuomalaisten liikuntapaikkojen rakentamista 800 000 eurolla tänä vuonna. Tuen avulla kolmen maakunnan alueelle nousee seitsemän uutta lähiliikuntapaikkaa.
Sukkia ja paperia myymällä luokkaretkelle
Alakoululaisten konstit luokkaretkirahojen keräämiseen ovat kirjavia. Kuopiossa kaupunki ei tue retkiä vaan oppilaiden on hoidettava rahoitus itse.
Kesäinen risteily sisävesillä houkuttelee
Kuopio-Savonlinna-laivareitille tavoitellaan tänä kesänä 4000 matkustajaa. Laivayhtiön mukaan ennakkovarauksia on tehty varsin hyvin ja risteilyjen yhteyteen on kehitetty myös oheisohjelmaa ja -retkiä.
Kalansyönnin hyödyt peittoavat ympäristömyrkkyjen haitat
Paljon kalaa syövä ammattikalastaja kuolee sydän- ja verisuonitauteihin harvemmin kuin muu väestö. Kaloista elimistöön kulkeutuvat ympäristömyrkyt eivät näytä vaikuttavan kuolleisuuteen.
Honka todellinen painajainen KuPSille
Tim Väyrysen kauden avausosuma takasi Hongalle voiton fyysisessä taistelussa.
Äidit, akat ja povipommit pääosassa
Haaveiden naiset ja arjen akat ovat esillä Lapinlahden taidemuseon torstaina avautuvassa kesänäyttelyssä. Museoon on koottu näyttely Tapani Kokon sekä usean ITE-taiteilijan naisaiheisista kuvista ja veistoksista.
Ikealla Kuopiossa väljä avajaispäivä
Itä-Suomen ensimmäinen ja Suomen viides Ikea avasi ovensa torstaina ilman ruuhkia. Ikea ja sen kylkeen pian valmistuva kauppakeskus Ikano kampeavat kaupan painopistettä Kuopion etelälaidalle. Kuopion keskustan vetovoimaan uskotaan silti.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.