Savonlinnan Oopperajuhlat juhlistaa ensi vuonna Verdiä ja Wagneria
Vuonna 2013 vietetään kahden suuren oopperasäveltäjän juhlavuotta.
Savonlinnan Oopperajuhlilla juhlistetaan ensi vuonna kahta oopperasäveltäjää Giuseppe Verdiä ja Richard Wagneria. Molempien syntymistä tulee kuluneeksi 200 vuotta.
Juhlan kunniaksi Oopperajuhlilla esitetään yksi rakastetuimmista oopperoista kautta aikojen, Verdin La traviata. Sen ohjaa Puolan kansallisoopperan taiteellinen johtaja Mariusz Trelinski, joka tunnetaan ohjauksistaan niin televisiossa, teatterissa kuin oopperassa.
Toinen kesän Verdi-ooppera on Ralf Långbackan kiitetty ohjaus Macbethistä, jonka johtaa Jan Latham-König.
- Juhlilla on ollut onnistuneita teoksia, jotka elävät pitkään. Macbeth on yksi niistä. Teos sopii Olavinlinnaan loistavasti, sillä se hyödyntää hyvin linnan mahdollisuuksia, Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Jari Hämäläinen sanoo.
Wagnerin juhlavuotta kunnioitetaan esittämällä kesällä 2011 ensi-iltansa saanut Roman Hovenbitzerin ohjaus Lohengrinista.
- Viime kesänä toteutimme sen niin onnistuneesti, että halusimme uusia sen nimenomaan juhlavuonna, Jari Hämäläinen sanoo.
Lastenoopperaa saimaannorpista
Savonlinnan Oopperajuhlilla nähdään ensi vuonna neljäs lastenooppera. Norppaooppera-niminen teos sijoittuu saimaannorppien maailmaan ja se on ideoitu ja valmisteltu yhdessä suomalaisten alakoulujen oppilaiden kanssa.
Viime lukuvuoden aikana pidettyjen käsikirjoitus- ja visualisointikilpailujen kautta koululaisilta saatu monipuolinen materiaali on kehittymässä lopulliseen muotoonsa säveltäjä Timo-Juhani Kyllösen ja libretisti Iida Hämeen-Anttilan yhteistyönä. Oopperan ohjaa Minna Vainikainen.
Savonlinnan Oopperajuhlilla on vieraillut myös ulkomaisia oopperataloja vuodesta 1987 lähtien. Ensi vuonna vierailun tekee pietarilainen Mihailovski-teatteri. He esittävät Pjotr Tšaikovskin oopperan Jevgeni Onegin, jonka ohjaa Andrij Zholdak.
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
Pussy Riotin esiintymiset Suomessa peruttu - ryhmän olinpaikasta ei tietoa
Pussy Riotia lähellä olevan luotettavan tahon mukaan he ovat turvassa, festivaalijärjestäjät kertovat. Tarkkaa tietoa peruuntumisille ei ole, mutta syy näyttäisi olevan huoli turvallisuudesta.
Valokuvaajat ikuistivat autiotalojen uudet asukkaat – elämä jatkuu myös ilman ihmisiä
Luontokappaleet ottavat takaisin lainaan otetut autioituneet pihapiirit Kai Fagerströmin ja Heikki Willamon valokuvanäyttelyssä.
Bach sai urkurin pois tolaltaan
Kun takana on yhteensä 46 vuotta kolmen kirkon urkurina ja ikää pian 70 vuotta, voi jo hyvillä mielin jäädä eläkkeelle. Paitsi että Matti Hannula jatkaisi työssään, jos voisi, mutta kun ei voi.
Bibliofiilille paljon ei ole kylliksi
Kapellimestari Juha Kankaan ruokapöydälle on levitetty iso kirjakokoelma. Kiveä ja Leinoa ja vähän muutakin. Kirjojen kansissa näkyy mestareiden kädenjälki: Akseli Gallen-Kallela, Hugo Simberg, Väinö Hämäläinen, Pekka Halonen, Juho Rissanen tulevat tykö kuvittajina. Kokoelma ryydittyy yksittäisillä lehtisillä, joihin kuningas Leino on sipaissut runotekstin tai ohjeet tavaroiden kuljetuksista. Bibliofiilin tarina voi alkaa.
Vaaleanpunaiset ilmapallot valloittivat Afganistanin pääkaupungin
Noin sata vapaaehtoista ryhtyi jakamaan kaupungin keskustassa palloja aamuseitsemältä. Tempauksella haluttiin tuoda iloa ja luovuutta väkivallasta kärsineeseen kaupunkiin.
Naivismin tähdet tuikkivat Iittalan kesässä
Galaxin suurin naivistisen taiteen näyttely esittelee Iittalassa 45 alan huipputekijää. 25-vuotisjuhlakatselmus palauttaa myös jykevän Hannu Riikosen Heinäsen pariskunnan muotokuvan lähtöpisteeseen. Aira ja Kalevi Heinänen käynnistivät Iittalan naivistit vuonna 1988. Neljännesvuosisadassa naivismi on voittanut satojentuhansien katsojien sydämet.
Albert Edelfeltin merkkiteos palaa Suomeen
Maalaus tulee lähiviikkoina julkiseen kokoelmaan Lauri ja Lasse Reitzin säätiön ylläpitämään taidemuseoon Helsinkiin.
Pussy Riot toi terveiset venäläiseltä vankileiriltä
Kaksi venäläisen punkperformanssiryhmä Pussy Riotin jäsentä vierailee Suomessa. Vieraat kuuluvat ryhmään, jonka jäsenistä osa esiintyi vuosi sitten maaliskuussa moskovalaisessa kirkossa esittäen Putinin vastaista laulua. Kaksi esitykseen osallistunutta naista on yhä vangittuina.
Helsingin taidemuseon johtajan paikka kiinnosti 21:tä hakijaa
Helsingin kaupungin taidemuseon johtajan paikkaa haki peräti 21 henkilöä. Mukana on tuttuja nimiä museo- ja taidekentältä.
TV toi maailman olohuoneeseen
Itsetehdyt sähkökitarat, tangoa soittavat rokkibändit ja television testikuvan katselu yhdessä naapureiden kanssa. Kahden museon yhteinen teemanäyttely paljastaa, miten maailma mullistui 1960-luvulla.
