Politiikka |

SDP kuntavaaleihin neljällä pääteemalla

Puheenjohtaja Jutta Urpilainen toivoo kuntavaalien teemojen nousevan vahvemmin julkiseen keskusteluun. Eurokriisi vienyt nyt huomion kuntavaaleilta.

Jutta Urpilainen.
Jutta Urpilainen kertoi SDP:n kuntavaaliteemoista perjantaina Seinäjoella. Kuva: Yle

SDP terävöitti perjantaina kuntavaaliteemojaan puolueen toiminnanjohtajien kesätapaamisessa Seinäjoella. Puolue tähtää kuntavaaleihin neljällä kärjellä. Pääteemat ovat nuorisotyöttömyys, vanhustenpalvelut, demokratia sekä terveyspalvelujen turvaaminen.

Puolueella on nyt kasassa 4 000 kuntavaaliehdokasta eli reilu puolet tavoitellusta 7 000:sta.

Puheenjohtaja Jutta Urpilaisen mukaan viime talvena aloitettu vaalityö on edennyt hyvin. Urpilaisen murheena on kuitenkin kuntavaalien jäänti eurokriisin varjoon julkisessa keskustelussa.

Puolue aikoo jatkaa kampanjointiaan kesätapahtumissa. Se on myös kerännyt kansalaisten  kommentteja kuntavaaliohjelmastaan netissä.

Tuoreimmat aiheesta: Politiikka

Työmarkkinoilla tavallista kireämpää - sopimuksiin ei tule paraatimarssia

Työmarkkinoilla on alkuvuoden aikana neuvoteltu kaksi työehtosopimusta ja yksi palkkasopimus. Kaikkien kolme ovat syntyneet vasta valtakunnansovittelijan toimistossa. Lehdistön neuvotteluissa käytössä oli ylityökielto ja lakonuhka sekä työnantajien jättämä työsulkuvaroitus. Vaikka varsinaisia neuvotteluja on tähän mennessä ollut vain vähän, kaikki viittaa siihen, että ilmapiiri on tavallistakin kireämpi.

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä