Politiikka |

SDP:ltä tukea puolustusrahojen korotukselle tulevaisuudessa

Eduskunnan budjettikeskustelussa SDP:n edustajat puhuivat puolustusmäärärahojen korottamisen puolesta vuosikymmenen loppupuolella. Kansanedustaja Tuula Väätäinen kannatti puolustusrahojen portaittaista korottamista.

Tuula Väätäinen.
Tuula Väätäinen puhui puolustusrahojen portaittaisen korottamisen puolesta eduskunnassa keskiviikkoiltana. Kuva: Yle

Eduskunnassa käytävässä valtion ensi vuoden tuloja ja menoja koskevassa keskustelussa SDP:n kansanedustajat ovat osoittaneet tukea puolustusmäärärahojen korottamiselle kuluvan vuosikymmenen loppupuolella.

Keskiviikkoiltana , kun eduskunta keskusteli puolustusministeriön rahoista, SDP:n valiokuntavastaava puolustusvaliokunnassa kannatti määrärahojen kasvattamista. Kansanedustaja Tuula Väätäisen mielestä pitää etsiä ratkaisuja, jotta puolustusvoimat voisi vuoden 2015 jälkeen palauttaa joitakin asioita samalle tasolle kuin nyt.

- Olen ihan varma, että me etsimme siihen kyllä ratkaisuja. Varmaan sellainen portaittainen budjettiin myönteisesti puuttuminen on se ratkaisu, sanoi Tuula Väätäinen keskiviikko-iltana eduskunnan budjettikeskustelussa.

Ei ensi vuonna, mutta vuosikymmenen loppupuolella

SDP:n tuki määrärahojen korottamiselle ei koske valmistelussa olevaa valtion ensi vuoden budjettia vaan myöhempiä vuosia.

Väätäisen puoluetoveri, niinikään puolustusvaliokunnan jäsen Mika Kari säesti SDP:n eduskuntaryhmän valiokuntavastaavaa.

- Puolustusmäärärahojen korotus on edessä, se on ihan selvä asia.

Kari kyseli puolustusministeri Carl Haglundilta (r.) arviota, millaisella lisäpanostuksella puolustusvoimien toimintakykyä pitäisi turvata.

Puolustusministerin mukaan puolustusvoimat pärjää lähivuosina, mutta sen jälkeen on vaikeampaa. Carl Haglund arvioi, että jos lisärahoja ei heru, tarkoittaisi se maanpuolustuksen perusteiden tarkistamista.

- Sotilaallinen liittoutumattomuus, yleinen asevelvollisuus, koko maan puolustaminen - nämä asiat, jotka ovat poliittisesti niin tärkeitä kuin myös vähän herkkiä. Näiden eteen sitten päädytään, jos resursseja ei ole pidemmän päälle tarpeeksi.

Tuoreimmat aiheesta: Politiikka

Työmarkkinoilla tavallista kireämpää - sopimuksiin ei tule paraatimarssia

Työmarkkinoilla on alkuvuoden aikana neuvoteltu kaksi työehtosopimusta ja yksi palkkasopimus. Kaikkien kolme ovat syntyneet vasta valtakunnansovittelijan toimistossa. Lehdistön neuvotteluissa käytössä oli ylityökielto ja lakonuhka sekä työnantajien jättämä työsulkuvaroitus. Vaikka varsinaisia neuvotteluja on tähän mennessä ollut vain vähän, kaikki viittaa siihen, että ilmapiiri on tavallistakin kireämpi.

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä