Talous |

SDP:n kannatus ennätysalhaalla

Perussuomalaisten nousu jatkuu. YLE Uutisten marraskuun mittauksessa perussuomalaiset sai 14,9 prosentin kannatuksen; kasvua lokakuusta 0,6 prosenttiyksikköä. Keskusta ohitti niukasti SDP:n, jolle mitattiin ennätysalhainen 18,4 prosentin tulos. Suosituin puolue on kokoomus 21,1 prosentin kannatuksella, mutta senkin suosio on laskussa.

Grafiikka
Kuva: YLE Uutisgrafiikka

Lokakuusta SDP:n kannatus putosi 0,7 prosenttiyksikköä, ja demareiden kannatus on ollut jatkuvassa laskussa toukokuun lopulla pidetyn puoluekokouksen jälkeen. Puolessa vuodessa pudotusta on kertynyt lähes kolme prosenttiyksikköä.

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on pettynyt kannatuslukemiin. Hän arvioi protestimielialan nostavan perussuomalaisten suosiota samalla kun kolmen suurimman puolueen suosio on ollut laskussa.

SDP:n tuskaa lisää se, että keskusta nousi marraskuussa niukasti toiseksi suosituimmaksi puolueeksi.

Keskusta keräsi 18,6 prosentin kannatuksen, ja nousua lokakuun pohjalukemista tuli tasan yksi prosenttiyksikkö.

Myös kokoomuksen suosio on ollut viime kuukausina laskussa. Heinäkuun 23 prosentin lukemista kokoomuksen kannatus on tippunut 21 prosentin tuntumaan.

Lokakuusta kokoomukselle tuli pudotusta 0,6 prosenttiyksikköä, ja kokoomuksen kannatus on nyt vaalikauden pohjalukemissa. Ero keskustaan ja SDP:hen on vielä runsaat kaksi prosenttiyksikköä, mutta vajaat viisi kuukautta ennen eduskuntavaaleja kisa suurimman puolueen asemasta on täysin auki.

Vihreät menetti kannatustaan lokakuusta 0,6 prosenttiyksikköä ja sai nyt vaalikauden alhaisimmat kannatusluvut eli 9,1 prosenttia.

Vasemmistoliitolle mitattiin 7,9 prosentin kannatus. Nousua lokakuusta tuli 0,1 prosenttiyksikköä.

SDP:n ja vasemmistoliiton yhteiskannatus on nyt 26,3 prosenttia, mikä taitaa olla itsenäisen Suomen aikana alhaisin vasemmiston kannatus.

Pienistä puolueista kristillisdemokraatit sai 4,5 (laskua 0,1 prosenttiyksikköä) ja RKP tasan neljän prosentin (laskua 0,2 prosenttiyksikköä) kannatuksen.

Taloustutkimuksen YLE Uutisille tekemää puoluekannatusarviota varten haastateltiin yhteensä 3 879 henkilöä. Puoluekantansa ilmoitti 2 749 henkilöä eli 70,9 prosenttia vastanneista. Haastattelut tehtiin 1. - 25.11.2010, ja kannatusarvion virhemarginaali on noin 1,4 prosenttiyksikköä ylös- tai alaspäin.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä