SDP:n Paananen kehuu puheenjohtajistoa
SDP:n tuoreen puoluesihteerin Reijo Paanasen mukaan puolueen eilen valitsemassa puheenjohtajistossa yhdistyvät nuoruuden into, valtakunnan politiikan osaaminen ja vahvat näytöt. Paananen itse tuli valituksi puoluesihteeriksi kolmannella ehdokkuuskerralla
Paananen sanoi Ylen aamu-tv:n haastattelussa, että hänet sai kolmannen kerran ehdolle pitkä järjestötausta, yli 20 vuoden toimiminen työväenliikkeen tehtävissä, oma koulutustausta ja näkemys siitä, että hänellä on tehtävässä annettavaa. Paananen kertoi ilmoittuneensa samantien ehdolle myös seuraavalle puoluesihteerikaudelle.
- Tärkeää on, että se pyöröovi sieltä puoluetoimistosta poistui. Meillähän on nyt useampi edeltäjivistä puoluesihteereistä ollut vain yhden kauden, sanoo Paananen.
Eilisissä henkilövalinnoissa on kiinnitetty huomiota siihen, että esimerkiksi ehdolla olleita vanhempia ammattiyhdistysliikkeen puolelta tulevia ehdokkaita jäi valitsematta. Paananen pitää tärkeänä, että valinnat tehtiin henkilövaaleina puoluekokoussalissa.
- Ei meillä valita ihmisiä mandaatilla. Ihmiset valitaan salissa. Viisisataa kokousedustajaa on ne päättänyt ilman, että vaalivaliokunnalta olisi tullut edes ohjetta, että nyt pitäisi äänestää näin. Se tarkoittaa sitä, että siellä äänestetään ihmisiä.
Tuoreimmat aiheesta: Politiikka
Soininvaara: SDP ja kokoomus sabotoivat toisiaan
Soininvaaran mukaan hallitus ei ole niin hyvä, että sitä kannattaisi pitää pystyssä hinnalla millä hyvänsä.
EU-johtajat haluavat lopettaa verokikkailun - Katainen yllättyi nopeista tuloksista
EU-maiden johtajat ovat etsineet Brysselissä keinoja puuttua yritysten lailliseen veronkiertoon. EU-maiden mukaan lakeja pitää kiristää, ettei laillinen veronkierto enää olisi mahdollista. Unionin jäsenmailta jää saamatta arvioiden mukaan tuhat miljardia euroa joka vuosi veronkierron takia.
Urpilainen kävi Schäublen puheilla Saksassa
Suomi hakee jälleen yhteistä EU-linjaa Saksan kanssa niin veronkierron torjumisessa kuin pankkiunionin rakentamisessakin.
"Vähemmän salailua, enemmän tietoa vaihtoehdoista EU-kriisin hoidossa"
Maan johtavat perustuslain ja talouden asiantuntijat löysivät paljon huomautettavaa EU-kriisin hoidosta niin meillä kuin koko Euroopan unionissa keskiviikkona järjestetyssä kuulemisessa. Eduskunnan tarkastusvaliokunta peräsi lisää avoimuutta ja vaihtoehtojen esittämistä. Professorien mukaan perustuslakia on koeteltu pitkin kriisin hoitoa.
Lähes kaikki mepit haluavat jatkaa
Nykyisistä europarlamentaarikoista vain Satu Hassi (vihr.) ja Riikka Pakarinen (kesk.) eivät aio olla käytettävissä vuoden kuluttua pidettävissä eurovaaleissa. Pakarinen harkitsee ehdokkuutta eduskuntavaaleissa.
EU-johtajat vääntävät kättä verokikkailun vähentämiseksi - Katainen uskoo sopuun
Euroopan unionin johtajat ovat kokoontuneet Brysseliin keskustelemaan keinoista, joilla yritetään hillitä veronkiertoa ja veropetoksia. Pääministeri Jyrki Katainen suhtautuu toiveikkaasti sovun löytymiseen.
Juho Eerola ehdottaa läpikulkijoille pikasakkoja
Perussuomalaisten kansanedustajan Juho Eerolan mielestä ökyautojen Gumball-ralli paljasti laajan ongelman Suomessa asioivien ulkomaalaisten sakotuskäytännöissä.
Kiinteistöpalvelut ry ja PAM muistuttavat tilaajavastuusta
Kiinteistöpalvelut ry ja Palvelualojen ammattiliitto PAM tuomitsevat siivousalan yrityksissä ilmenneet ulkomaisen työvoiman väärinkäytökset. Työsuojeluviranomaisten yrityksiin tekemissä tarkastuksissa on löytynyt muun muassa luvattomia ulkomaisia työntekijöitä ja työaikakirjanpidon laiminlyöntejä.
Tutkijat ymmärtävät Tamperetta Bäckman-kiistassa
Mitä on sananvapaus? Tätä on jouduttu pohtimaan Tampereella hieman erikoisesta vinkkelistä.
Tuomioja: Rauhanneuvottelujen ikkuna raollaan Lähi-idässä
Ulkoministeri Erkki Tuomioja on tavannut Israelin ja palestiinalaisten johtoa. Hän vieraili myös Gazan kaistalla, jossa hän vastaanotti kunniatohtorin arvon.
