SDP:n Paatero: Vaalipiirien yhdistäminen on suuri pettymys
SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sirpa Paatero ei ole mielissään Kymenlaakson ja Etelä-Savon vaalipiirien yhdistämisestä. Paatero syyttää hallituspuolueiden puheenjohtajia siitä, että alueen edustajien ääntä ei kuultu päätöstä tehtäessä.
Paateron mukaan Etelä-Savon yhdistäminen Kymenlaaksoon äänestysalueena on vastoin Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnan, niiden kuntien sekä Kymen sosiaalidemokraattien tahtoa.
- Tämä on minulle suuri pettymys. Pettymys tämä on myös kymenlaaksolaisille, jotka ovat jo tottuneet ajatukseen, että alueen kehitys kulkisi pääkaupunkiseudulle päin. Tuhannet kymenlaaksolaiset käyvät töissä tai opiskelevat Helsingissä.
Hän jatkaa muistuttamalla, että luonnolliset yhteydet Etelä-Savon keskusten ja Kymenlaakson välillä puuttuvat täysin.
- Tämä esitys on käsittämätön, arjelle vieras. Lisäksi olisi mielenkiintoista kuulla, miksi vaalipiiriuudistuksella oli kiire juuri hallituksen tulo- ja menoriihen alla, Paatero kommentoi.
Valtioneuvoston tiedotteen mukaan uudesta Kymen ja Etelä-Savon vaalipiiristä valitaan seuraavissa eduskuntavaaleissa 17 kansanedustajaa, mikä on yksi aiempaa vähemmän. Tähän mennessä Kymen vaalipiiristä on valittu eduskuntaan 12 kansanedustajaa ja Etelä-Savon vaalipiiristä kuusi kansanedustajaa.
Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso
Tyttö jäi puristuksiin kissanpentuja pelastaessaan
Kymenlaakson pelastuslaitoksen mukaan tyttö jäi jalastaan kiinni hevostallin karsinaan.
"Kotkan poikii ilman siipii"
Bisonsin koripallokultaa juhlittiin Loimaan torilla "merellisissä tunnelmissa".
Pantteri-patsas jälleen Loimaalle - Bisons mestaruusjuhlissa
Loimaan Bisons pudotti kotkalaisen KTP-Basketin kyydistään ja voitti näin jälleen miesten korisliigan mestaruuden.
Larry Pounds: KTP:n puolustettava kovaa
KTP-legenda Larry Pounds matkaa Loimaalle seuraamaan KTP-Basketin ja Loimaa Bisonsin välistä ratkaisevaa Korisliigan loppuottelua. Pounds on saanut kiitosta KTP:lta joukkueelle antamastaan tuesta.
Kymenlaakson Sähkö varoittaa epämääräisistä puhelinmyyjistä
Yhtiön mukaan sen nimissä toimineet henkilöt ovat tarjonneet määräaikaisia sähkösopimuksia. Puhelinmyyjät ovat myös kyselleet muun muassa ihmisten henkilötunnuksia.
Paatero: Ministerivaihdoksia ei olisi pitänyt mainostaa etukäteen
Uusina ministereinä aloittava kansanedustajat Susanna Huovinen ja Pia Viitanen. Kotkalaisedustaja Sirpa Paateron mielestä valinnat osuivat oikeaan. Ministerikierrätyksen saama huomio on hänen mukaansa vienyt kohtuuttomasti aikaa ja energiaa.
Terveydenhuollon järjestämisestä sopu
Keskussairaala Kotkassa hoitaa jatkossa erikoissairaanhoidon koko maakuntaan ja Kouvolaan rakennettava Ratamo-keskus tarjoaa erikoissairaanhoitoa niiltä osin, kuin se tukee sairaalan muuta toimintaa. Kotkassa päätettiin myös aloittaa 120 miljoonaa maksava sairaalan remontointi ja laajennustyöt.
Kotka-palkinto matkailuyrittäjälle
Martti Jussi-Pekka on palkittu Kotka-päivillä vuoden Kotka-palkinnolla. Valitsijat antavat kiitosta myös Jussi-Pekan Aila-vaimolle.
Hurjaa ylinopeutta Iitissä
Iittiläisen miehen nopeus moottoripyörällä oli 178 kilometriä tunnissa. Alueella oli kahdeksankympin rajoitus. Lisäksi ajoneuvoon oli kiinnitetty väärä rekisterikilpi.
Keskussairaalan remontista sopu
Carean hallituksessa syntyi myös yhteisymmärrys keskussairaalan ja Kouvolan Ratamo-keskuksen välisestä työjaosta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.