Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisen tiedekunnan amanuenssin Hilkka Pakarisen mukaan kyse on sekä sosiaalisesta, psykologisesta että biologisesta käytöksestä.

- Yksilöpsykologisesta näkökulmasta tarkasteltuna taustalla ovat sekä taloudellisuuden että turvallisuuden periaatteet. Kun ihminen tulee uuteen paikkaan ensimmäistä kertaa, hän tekee ison sisäisen työn valitessaan oman paikkansa. Kun paikka on valittu, ei enää mielellään jouduta uudestaan samaan valintatilanteeseen, Pakarinen kertoo.

- Jokaisessa ihmisessä on sekä turvallisuus- että uutuushakuisuutta. Toisilla toista ominaisuutta on enemmän ja toisilla vähemmän. Turvallisuushakuinen valitsee seuraavallakin kerralla mieluiten saman paikan.

Sosiaalipsykologisesti tarkasteltuna tuttu paikka valitaan siksi, ettei rikottaisi syntynyttä järjestystä.

- Ihmisellä voi olla pelko siitä, että viedään toisen paikka ja rikotaan reviirejä. Tässä kohtaa voidaan varmasti katsoa pitkälle historiaan ja ihmisen biologiaan, Pakarinen valottaa.

Ne ihmiset, jotka kokeilevat rajoja ja valitsevat tietoisesti toiselle tutun paikan, saattavat ärsyttää muita.

- Tällainen henkilö ehkä haluaa osoittaa olevansa itsenäinen eikä riippuvainen muista. Halutaan ikään kuin kokeilla rajoja. Tunnistan itsestänikin piirteitä, että joskus hakeudun tarkoitushakuisesti vieraalle paikalle, mutta silloinkin totean, että ”nyt istun tähän paikkaan”. Ikään kuin kysyn, että ”saako tähän istua”.

Toimituksellakin paikkajako

Myös YLE Turun toimituksen aamukokouksissa paikkajako on tuttu ja turvallinen. Kymmenkunta toimittajaa istahtaa aloilleen – nimenomaan ”omille” tuoleilleen. Lounastauolla puolestaan hakeudutaan usein samaan ruokapaikkaan ja samaan pöytärykelmään.

Toimituksen päällikkö Antti Korhonen puolestaan kertoo istuneensa työmatkoillaan aina samassa vaunussa ja mieluiten samassa penkissä.

Minullakin on kokouksissa oma paikkani pöytärykelmän kulmassa, ja huoneeseen astuessani vilkaisen ensi töikseni ”oman” paikkani suuntaan. Joskus kollega kiusallaan on jo ehtinyt asettua tuolilleni, mutta reviirijakojen pysyvyyden hengessä hän siirtyy hymyillen toisaalle.

Toimituksemme uusimman jäsenen Vesa-Matti Ruuskan kokemukset puoltavat käyttäytymistieteellisiä arvioita paikkajaon pysyvyydestä.

- Kun tulin uuteen yhteisöön, tarkkailin ensiksi, että mihin muut istuvat. En halunnut mennä kenenkään muun paikalle. Nyttemmin istun vähän minne vain, tosin samalle ”sektorille”, toteaa toimituksen reviirirajojen koettelija Ruuska.

Hän, joka välillä yrittää istua myös minun paikalleni.