Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo sanfranciscolaisesta Harvey Milkistä, joka oli Yhdysvalloissa ensimmäinen poliittiseen virkaan valittu miespuolinen julkihomo.

Kyllästyttyään kaapissa elämiseen Milk muutti miesystävänsä Scott Smithin kanssa New Yorkista homoparatiisi San Franciscoon, joka ei tosin 1970-luvulla ollut nykykuvitelmien kaltainen vapaamielisyyden pesäke. Homojen jatkuva ahdistelu ja yhteenotot poliisin kanssa innostivat Milkin pian mukaan politiikkaan - traagisin seurauksin. 48-vuotias Milk ja San Franciscon pormestari surmattiin ampumalla vuonna 1978.

Elokuva alkaa San Franciscon kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Dianne Feinsteinin ilmoituksella, että pormestari ja Milk on surmattu. Pennin tähdittämä Milk on inhimillisine vikoineenkin niin pidettävä hahmo, että koko elokuvan ajan toivoo tapahtumien menevän toisin. Ei ole vaikea ymmärtää, miksi 30 000 ihmistä lopulta vaelsi Milkin muistokulkueessa.

Homojen oikeudet tapetilla

Ohjaaja Gus Van Sant on menneisyydessä tarttunut vaikeisiin aiheisiin ja tuonut valkokankaille hyvinkin ristiriitaisia tulkintoja tosielämän tapahtumista. Elephant (2003) kertoi fiktiivisen version Columbinen koulumurhista, kun Last Days (2005) kuvasi Nirvanan keulamiehen Kurt Cobainin viimeisiä päiviä.

Van Sant siirtyy Milkillä jälleen pienemmän budjetin elokuvista Hollywoodin superliigaan. Aihe ei suomalaisen silmin kenties ole niin ristiriitainen kuin esimerkiksi koulusurmat, mutta Yhdysvalloissa teema on nostattanut tunteita.

Elokuva on paitsi hieno henkilökuva Harvey Milkistä, myös tärkeä ajankuva 1970-luvun Yhdysvalloista, jolloin uskonnollinen oikeisto ryhtyi taistoon homojen erottamiseksi koululaitoksesta. Proposition 6 -hankkeen puolustajat kun tuumasivat, että homot houkuttelevat lapsia perversseihin puuhiinsa. Harvey Milk kannattajineen nousi ehdotusta vastaan ja antoi samalla toivoa monille nuorille eri puolilla Yhdysvaltoja.

Gus Van Sant osuu elokuvallaan hyvin ajankohtaiseen teemaan, sillä homojen oikeuksista kamppaillaan paraikaa Yhdysvalloissa lähes samoin teesein kuin Harvey Milkin elinaikanakin. Homoja ei toki olla kampeamassa pois kouluista, mutta kättä väännetään muun muassa oikeudesta avioliittoon. Kaliforniassa äänestettiin viime vuonna Proposition 8 -hankkeesta, jolla avioliitto rajattiin miehen ja naisen väliseksi instituutioksi ja homojen vihkiminen lopetettiin.

Jatkuvasta väkivallan uhan alla elämisestä ja päähenkilön kuolemasta huolimatta Milk muistuttaa, että toivo elää. Harvey Milkin sanat ja teot ovat jääneet elämään miehen kuolemasta huolimatta. Yhden miehen ympärille muodostunut liike sai paljon aikaan 1970-luvulla, joten ehkä inhimillisyys ja suvaitsevaisuus ovat saavutettavissa nykyäänkin.

Milkin surmaaja puolestaan tuli surullisenkuuluisaksi viimeistään oikeudenkäynnissään, missä puolustusasianajajat syyttivät surmatöistä roskaruoan, pääasiassa Twinkie-kakkujen, aiheuttamaa biologista epätasapainoa. Kateellinen ja omiin epäonnistumisiinsa kyllästynyt mies ei kyennyt myöntämään totuutta edes oikeuden edessä, mutta puolustus toimi ja hänet tuomittiin murhien sijaan tapoista.

Macho-Penn homoilee vakuuttavasti

Milk ei olisi Milk ilman Sean Pennin täydellisyyksiä hipovaa roolisuorista. Vailla minkäänlaisia maneereja Penn onnistuu häivyttämään itsensä ulos roolihahmostaan niin, että on helppo uskoa näkevänsä valkokankaalla itse Harvey Milkin. Oikeassa elämässä hyvinkin machon oloinen Penn on jättänyt kaikki ennakkoluulot narikkaan ja antautuu aidon oloisesti myös rakastelukohtauksissa. Jokainen ele ja sana ja juonne Sean Pennin naamalla herättää Harvey Milkin henkiin - ja tekee hänestä lopulta kuolemattoman.

Van Sant saa toki paljon irti myös muista näyttelijöistä. Nykyisin nähtävästi vain hyviä roolisuorituksia tekevä Josh Brolin on vakuuttavan tuskainen alati epäonnisen Dan Whiten hahmossa ja pokkasikin roolistaan parhaan sivuosanäyttelijän Oscar-ehdokkuuden.

Milk keräsi tämän vuoden karkeloissa kaikkiaan kahdeksan Oscar-ehdokkuutta, näiden joukossa muun muassa parhaan elokuvan ja parhaan ohjauksen ehdokkuudet. Erityisen kova vääntö tullaan varmasti näkemään miespääosapystin kohdalla, kun ehdokkaina ovat niin The Wrestler -elokuvassa loistava Mickey Rourke ja Harvey Milkin henkiin herättävä Sean Penn. Rourke pokkasi roolistaan Kultaisen maapallon, Penn puolestaan näyttelijöiden killan tunnustuksen. Vaikea sanoa kumpaan suuntaan vaaka Oscar-karkeloissa kallistuu, sillä voiton ansaitsisivat kummatkin.