Kulttuuri |

Seimet ovat koko kansan taidetta

Helsingin Tuomiokirkon kryptassa esitellään joulun ajan seimiä kaikista maailman kolkista, kertovat Aamu-tv:n haastattelemat seimituntijat.

Kuva: YLE

Seimet ovat kaiken kansan taidetta siinäkin mielessä, että niitä on tehty kaikista ajateltavissa olevista materiaaleista. Maailman köyhissä osissa seimi voidaan valmistaa vaikka banaaninkuorista tai bambunlehdistä.

- Esillä on kaikilta mantereilta tyypillisiä seimiä. Siellä näkyy, että seimi tehdään siitä materiaalista mitä on käsillä, kertoo seimiasiantuntija Maila Berchtold.

Toisaalla seimiin on käytetty myös kultaa ja hopeaa, mikä asiantuntijoiden mukaan vain puhuu seimen kaikille puhuvasta luonteesta.

- Franciscus Assisilainen ihastui seimessä joulun yksinkertaisuuteen, köyhyyteen ja nöyryyteen. Toisaalta kun ihmiset innostuvat jostain niin tulee monenlaisia toteutustapoja, pohtii näyttelyn järjestäneen Helsingin seurakuntayhtymän varhaiskasvatuspastori Arto Helle.

Helle muistuttaa, että luterilaisessa kristinuskossa arvostetaan yli kaiken sanan voimaa, älyä ja järkeä. Seimessä on hänen mukaansa kuitenkin jotain muuta kiehtovaa.

- Seimi ei vaadi mitään, se ei selitä mitään. Sen eteen voi tulla. Se on kansantaidetta siinä mielessä, että kuka tahansa voi asettua sen eteen ja sijoittaa itsensä siihen kertomukseen. Seimi on yhtä puhutteleva köyhälle ja rikkaalle, lapselle ja aikuiselle.

Pyhä yö -näyttely esittelee seimiä eri puolilta maailmaa Helsingin Tuomiokirkon kryptassa aina loppiaiseen asti.



Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä