Pohjanmaa |

Seinäjoella syödään pinaattiletut jauhelihakastikkeella

Seinäjoen koululaiset saavat lämpimän ateriansa ainekset tällä hetkellä eurolla per päivä. Elintarvikkeiden hintojen noustessa euro ei kuitenkaan pian enää riitä. Haukimurekkeesta kouluissa luovuttiin, tilalle tulee meksikolaismakuja. Pinaattiletut tarjotaan seinäjokelaisille yhä totutusti jauhelihakastikkeen kanssa.

Koululaiset ruokatunnilla.
Koulujen ruokalistoilla säilyvät perinteiset herkut, vaikka uusia makujakin kokeillaan Kuva: YLE

Seinäjoen kaupungin ravintokeskuksessa valmistetaan kouluaikaan päivittäin nelisen tuhatta ateriaa. Lasten ja vanhusten aterioihin käytetään mahdollisimman paljon lähellä tuotettua ruokaa, esimerkiksi vihannekset, juurekset ja kasvikset tulevat Pohjanmaan alueelta. Kaikki lähiruokakokeilut eivät kuitenkaan ole olleet menestyksiä.

- Lähiruokakokeiluna ruokalistoille nostettu haukimureke ei kyllä lapsille maistunut, joten se on nyt korvattu kalamurekepihveillä, joissa on vaihtelevasti lohta ja seitä, kertoo ruokapalvelupäällikkö Elli Åback Seinäjoen kaupungilta.

Euro ei enää riitä

Ruokapalveluiden tuottaman aterian on täytettävä sille asetetut laatuvaatimukset. Aterian pitäisi olla sekä maistuvaa, ravitsemuksellisesti oikeanlainen ja tietysti, se pitää myös kyetä taloudellisesti toteuttamaan.

- Jos puhutaan vain elintarvikekustannuksista, niin yksi ateria maksaa keskimäärin euron. On halvempia päiviä ja vastaavasti joitain kalliimpiakin päiviä, sanoo Elli Åback.

- Tällä hetkellä euro vielä riittää, mutta jos elintarvikekustannukset nousevat sillä tavalla kuin uutisissa on arvioitu, ei eurolla per ateria enää selvitä, Åback arvelee.

Oman haasteensa ravintokeskuksen päivittäiseen toimintaan tuovat allergiat. Allergiat vähenevät yläkoulua kohden, mutta etenkin päiväkoteihin ja alakouluihin tehdään erilaisia versioita kaikista ruoista. Ravintokeskuksen dieettikeittiössä porisee kymmeniä pikkukattiloita päivittäin.

- Jos on mahdollista, käytämme ruokaan esimerkiksi laktoositonta kermaa, mikä vähentää erikoisruokavalioaterioiden määrää, selittää Elli Åback.

Pinaattilettuja ja jauhelihakastiketta

Lukuvuodelle 2012-13 päivitettyyn Seinäjoen päiväkotien ja koulujen ruokalistaan on tehty muutamia uudistuksia.

- Uutuutena listalla on broiler-nachovuoka, joka on meksikoilaistyyppinen ruoka. Myös muutaman vuoden listoilta poissa ollut italianpata palaa päivitetyllä reseptillä ateriakiertoon, kertoo Elli Åback.

Seinäjokelaiskouluissa on kuitenkin yksi ruoka, joka pysyy vuodesta toiseen.

- Seinäjokelainen erikoisuus on tämä pinaattiletut jauhelihakastikkeella. Tämä yhdistelmä herättää aina hämmästystä, mutta lapset siitä tykkää, joten sitä tehdään, nauraa Åback.

Ravintokeskus tarjoaa listoillaan kalaa kerran viikossa. Seinäjokelaislapsille maistuvat kalakeitot, uunikala, kirjolohikiusaus ja tietysti kalapuikot.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä