Seinäjoelle saadaan biokaasun tankkausasema
Lakeuden Etapin biokaasua ryhdytään hyödyntämään liikennepolttoaineena. Jäteyhtiö toimittaa biokaasua seinäjokelaisyritykselle, joka jalostaa Etapissa syntyvästä metaanista polttoainetta. Suomen Lähikaasu Oy aikoo perustaa kaasun tankkausaseman Seinäjoen keskustaan jo ensi vuoden aikana.
Etapin biokaasulaitos valmistui viitisen vuotta sitten. Siellä on tuotettu biojätteestä ja puhdistamolietteistä maanparannusrakeita ja biokaasua. Kaasua on käytetty lähinnä laitoksen oman prosessin pyörittämiseen. Nyt yli jäävää kaasua ryhdytään jalostamaan liikennepolttoaineeksi. Etappi on luvannut toimittaa Suomen Lähikaasu Oy:lle biokaasua ainakin kymmenen vuotta.
- Etapissa syntyvän kaasun metaanipitoisuus ei ole riittävän korkea liikennepolttoainekäyttöön. Ryhdymme rikastuttamaan sitä puhdistuslaitteiston avulla. Sen lisäksi kaasu täytyy paineistaa polttoaineeksi, selvittää Suomen Lähikaasu Oy:n hallituksen puheenjohtaja Esa Salokorpi.
Tankkausasema Seinäjoen keskustaan
Tuore seinäjokelaisyhtiö aikoo perustaa jo ensi vuoden aikana biokaasun tankkausaseman Seinäjoen keskustaan. Tankkauspiste saadaan myös Etappiin.
Lähikaasun ja Etapin laskelmien mukaan jäteyhtiöltä jää biokaasua yli oman tarpeen noin miljoonaa bensalitraa vastaava määrä. Tuo määrä riittää noin 800 henkilöauton keskimääräiseen kulutukseen.
- Selväähän on, että me ei saada pienessä ajassa Seinäjoen seudulla käyttöön monia satoja biokaasulla käyviä henkilöautoja. Mukaan täytyy saada myös raskasta kalustoa.
Etapissa pohditaan parhaillaan, miten kuljetusliikkeitä voitaisiin tukea niin, että ne rohkenisivat hankkia kaasuautoja. Seinäjoen seudun elinkeinokeskuksessa on selvitetty niin ikään biokaasun käyttömahdollisuuksia. Kaupungin hallinnossa on pohdittu kaasuautoiluun siirtymistä yhtenä tulevaisuuden vaihtoehtona.
Koko maassa vasta tuhat kaasuautoa
Kaasuautoilu on Suomessa vielä alkutekijöissään, jos automääriä vertaa esimerkiksi Ruotsiin. Esa Salokopri arvioi, että Suomen teillä liikkuu tänä kesänä noin tuhat biokaasulla käyvää autoa. Niistä suurin osa on henkilöautoja, mutta kaasua käytetään myös esimerkiksi busseissa ja jäteautoissa.
Suomessa on nyt 17 kaasun tankkausasemaa. Yhtä lukuunottamatta ne sijaitsevat Etelä-Suomessa Gasumin kaasuverkon varrella. Seinäjoelle tänä vuonna perustettu Suomen Lähikaasu Oy aikoo kehittää biokaasun käyttöönottoa ja perustaa tankkausasemia sinne, minne kaasuverkosto ei yllä.
- Seinäjoen seutu on oivallinen lähtökohta tälle työlle. Täällä on tehty selvityksiä kaasun käytöstä, ja yksityisautoilu on täällä merkittävää. Biomassaa kaasun raaka-aineeksi on tulevaisuudessa saatavissa muun muassa maataloudesta.
Polttoainerahat omaan maakuntaan
Esa Salokorpi herättelee myös autokauppiaita.
- Tietysti se vaatii asiakkaidenkin aktiivisuutta. Autokauppiaille täytyy kertoa, jos haluan ajaa sellaisella autolla, josta polttoainerahat jäävät omaan maakuntaan, Esa Salokorpi vinkkaa.
Salokorven mukaan biokaasuautolla matka taittuu puolet halvemmalla kuin bensiinikäyttöisellä autolla. Hän itse taittaa matkaa yrityksensä Volkswagen Passat -merkkisellä henkilöautolla, jonka säiliöihin mahtuu 21 kiloa kaasua. Sillä ajaa noin 450 kilometriä.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Aliarvostetusta raparperista saa monta herkkua
Raparperi taipuu heti alkukesästä esimerkiksi kiisseliksi, piirakaksi, hilloksi, mehuksi ja chutneyksi. Raparperi on parhaimmillaan, kun se on noin kolme senttiä paksu.
Teuva säästää myymällä kouluja
Teuvan kunnanhallitus päättää tänään koulujen myymisestä. Myynnistä saatavat rahat aiotaan käytetään Teuvan kunnan talouden kohentamiseen.
Mustasaaren työterveyshuoltoa esitetään Vaasan hoidettavaksi
Mustasaaren kunnanhallitus päättää maanantaina, siirtyykö kunnan työterveyshuolto Vaasan Aluetyöterveyden hoidettavaksi. Asia on samaan aikaan myös Vaasan kaupunginhallituksen päätettävänä.
Jalasjärvellä uskotaan, että kunnanjohtajahalukkaita löytyy
Tällä hetkellä Jalasjärven kunnanjohtajan virkaa on hoidettu sijaisjärjestelyin. Suuren työmäärän takia toimeen tarvittaisiin kuitenkin oma henkilö.
Krista Siegfrids: Eurooppa ei ollut valmis esitykselleni
Siegfrieds katsoo kuitenkin tehneensä jotain historiallista.
Euroviisuvoitto meni Tanskaan - Krista Siegfrieds jäi sijalle 24
Kööpenhaminasta tuli ensi vuoden kisakaupunki. Suomi keräsi pisteitä viidestä maasta.
Kuvagalleria: Tunnelmia Euroviisuista
Katso kuvia 58. Eurovision laulukilpailusta Ruotsista.
Krista oli liekeissä Malmössä - "Se meni hienosti"
Krista Siegfrids on ollut vedonlyöntitilastoissa sijalla 11. Tulos ratkeaa noin kello yhden aikaan yöllä.
Helleraja rikkoutui lauantainakin
Oulu oli maan kuumin paikkakunta lauantaina. Hellerajaa hätyyteltiin maan pohjoisosia myöten.
Krista kenraaliharjoitusten jälkeen: Tänään juhlitaan
Tanskalainen ennakkosuosikki uskoo, että tämä vuosi on Skandinavian. Krista taas lupaa juhlia, voitti sitten kuka tahansa.
