Kotimaa |

Seiskaluokkalainen opiskelee kotona koulun sisäilmaongelmien takia – väsymys ja päänsärky häiritsevät silti koulutöitä

Peräti kolmannes imatralaistytön seitsemännestä luokasta on jäänyt väliin. Turhautunut teini päätti kirjoittaa kirjeen kaupunginjohtajalle.

Kirje Imatran kaupunginjohtajalle.
Kirje Imatran kaupunginjohtajalle. Kuva: Mari Lukkari / Yle

Imatralainen tyttö aloitti viime syksynä seitsemännen luokan. Jatkuva sairastelu pakotti 13-vuotiaan toistuvasti pois koulunpenkiltä. Aluksi syyksi epäiltiin tavalllista flunssaa.

– Kuumeilu jatkui ja oireet pahenivat aina, kun palasin kouluun.  Sitten tehtiin tosi paljon kaikenlaisia kokeita, verikokeita eikä löytynyt mitään syytä. Lopulta lääkäri sanoi, että kyseessä on sisäilmaoireilu.

Turvallinen oppimisympäristö vaarassa

Perusopetustuslain mukaan kaikilla on oikeus turvalliseen oppimisympäristöön, mutta peräti kolmannes tytön syyslukukauden koulupäivistä jäi väliin, juuri oppimisympäristön takia.

Koulusta on pitänyt jäädä kotiin, mutta lamaannuttava väsymys ja päänsärky estävät opiskelun kotonakin, jopa puhuminen on pahimmillaan liian raskasta.

– Päivät on lähinnä sitä, että makaan sängyssä, kun ei jaksa tehdä mitään.  

Oireiden helpottumiseen menee useita päiviä. Lomalla olo helpottuu, ilo palaa ja koulutehtävätkin sujuvat. Koska poissaolojen ei pitäisi vaikuttaa arvosanoihin, voisi kotiopiskelijakin pärjätä siinä missä muutkin. Näin ei kuitenkaan esimerkkitapauksessa ole.

– Koulumenestykseen tämä on vaikuttanut sillä tavalla, että todistukseen on tullut vähän huonompi numero, koska opettaja ei ole saanut tarpeeksi näyttöä.

Toivoi muutosta kirjeellä kaupunginjohtajalle

Sisäilmaongelmista kärsivä seitsemäsluokkalainen ei halunnut vain maata ja odottaa.  Hän päätti tarttua toimeen ja kirjoittaa kirjeen kaupunginjohtalle. Kirjeessä tyttö kuvaa tilannettaan ja kertoo oireiden johtuvan lääkärin mukaan koulun sisäilmasta. Lopuksi hän toivoo, että tilanteelle tehtäisiin jotain. Pian.

– Kaupunginjohtaja sai kirjeeni ja vastasi, että jotain tullaan tekemään ja kysyi saako kirjeeni välittää eteenpäin.

Tytön kirje päätyi Imatran hyvinvointikoordinaattorille.

– Kyllä tapaus on tuttu eikä valitettavasti ainoa, kertoo hyvinvointikoordinaattori Arja Kujala.

Sisäilmaongelmista kärsiviä kouluja löytyy lähes jokaisesta Suomen kunnasta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä