Seitankinkku on kasvissyöjän joulupöydän kunkku
Monessa joulupöydässä on niin monta syöjää, että ruokavalioitakin löytyy useampia. Kasvissyöjät voivat herkutella esimerkiksi vehnägluteenipohjaisella seitankinkulla.
Kasvissyöjien kinkunkorvikkeille tuntuu olevan enemmän kysyntää kuin tarjontaa. Kun Turun Kirjakahvila ilmoitti nettisivuillaan että heiltä saisi ostaa valmiita seitankinkkuja, yli 50 tilausta lähti melkein saman tien. Seuraavana päivänä tilauksia oli jo niin paljon, että enempää ei voitu ottaa vastaan.
- Ei tämä suosio oikeastaan yllätyskään ollut. Kaupoista ei oikein saa mitään kasvisvaihtoehtoa kinkulle. Monet tekevät sellaisen itse, vaikka mieluummin ostaisivat valmiina, arvelee Kirjakahvilan kinkkuvastaava Maarit Helman.
Teollisemmat kasviskinkut tehdään esimerkiksi soijasta. Seitankinkku sen sijaan on helppo valmistaa kotioloissakin. Olennaisin ainesosa on vehnägluteeni.
- Se ei sinänsä maistu miltään, vaan tuo kinkkuun sen tekstuurin. Lisäksi meidän kinkkuumme tulee kikhernejauhoja, soijajauhoja, tofua, öljyä ja paljon mausteita, Maari Helman paljastaa.
- Seitaniin voi ylipäätään käyttää esimerkiksi itämaisia mausteita kuten currya ja garam masalaa tai grillausmaustetta, paprikaa ja pippuria. Mausteita käytetään paljon.
Lihan korvike?
Mutta miten on, onko seitankinkun ajatuksena jäljitellä lihan makua?
- Eihän se kinkulta maistu eikä se minulla ole varsinaisesti tavoitekaan. Mutta kaikki kasvissyöjät eivät tietenkään ole kasvissyöjiä sen takia, että eivät pitäisi lihan mausta. Ja kun puhutaan seitankinkusta tai kasviskinkusta niin sitä on helpompi lähestyä kun asia on tuttu. Samalla tavalla puhutaan soijamaidosta ja soijajugurtista, vaikka eihän niissä mitään maitoa ole.
Lihatonta kinkkua voivat toki syödä muutkin kuin tiukemman linjan kasvissyöjät. Maarit Helman kertoo, että Turun Kirjakahvilasta seitankinkkua ovat tilanneet niin vegaanit kuin ennakkoluulottomat sekasyöjätkin.
- Se on kyllä kivaa, että ihmiset ovat valmiita kokeilemaan eirlaisia vaihtoehtoja.
Maarit Helman suostui paljastamaan Turun Kirjakahvilan joulunalusviikonloppuna viimeistellyn seitankinkkureseptin. Tosin mausteet Maarit mittaa yleensä enemmän fiiliksen kuin teelusikan avulla.
Turun kirjakahvilan seitankinkku
Kuivat aineet ja kosteat aineet sekoitetaan aluksi keskenään ja sen jälkeen toistensa kanssa.
kuivat aineet:
4 dl vehnägluteenia
1/2 dl kikhernejauhoja
1/2 tl maustepippuria
1/2 tl mustapippuria
2 tl savupaprikajauhetta
grillausmaustetta, inkivääriä, neilikkaa tai esim. oluthiivahiutaleita maun mukaan
(Maaritin mukaan maustaminen osuu kohdilleen kun on tehnyt muutaman kinkun, esim. suolaa voi joku haluta vielä lisätä ja joku toinen ei)
kosteat aineet (sekoita sauvasekoittimella):
2-3 dl vettä
1/2 dl soijakastiketta
150 g tofua
1/2 dl öljyä
1/2 dl sinappia
1-3 murskattua valkosipulinkynttä
Seitan-taikina muotoillaan ja paistetaan uunissa 175 asteessa noin 1 h 15 minuuttia. Jäähtyneelle seitankinkulle loihditaan sinappihuntu.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Salossa hellettä
Kevään ensimmäinen hellepäivä Varsinais-Suomessa koettiin maanantaina.
Nousiaisten suursikala lupaa vain vähäisiä hajuhaittoja
Sianlihantuotanto laskee. Grillimakkarat loppuu kesällä kaupoista. Mutta sikalaa ei saa rakentaa Nousiaisiin.
Samasta potista voisi jakaa useammalle mielenterveyspotilaalle
SDP:n kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen Kelan korvauskäytännöistä mielenterveyskuntoutuksessa. Elorannan mukaan käytännöt ovat vinksallaan.
Huonon onnen miinantorjuja matkaa Suomeen "reppuselässä"
Kaksi vuotta myöhässä oleva alus saapunee Suomeen toukokuun lopulla rahtilaivalla. Aluksen rakentanut telakka ehti valmistuksen aikana jäädä kolme kertaa tulvan alle.
Deodorantti siivitti Tero Laaksosen kamppailulajien huippujärjestöön
Turkulainen kamppailulajien spesialisti Tero Laaksonen on kutsuttu alan kansainväliseen huippujärjestöön.
Tulipalo vaati hengen Loimaan Mellilässä
Omakotitalo tuhoutui palossa täysin. Päivystävän palomestarin mukaan palossa on yksi henkilö menehtynyt.
Suomalaistutkijat löysivät rintasyövän leviämistä estäviä yhdisteitä
Hepariinin kaltaiset aineet hidastavat luustoetäpesäkkeiden muodostumista. Tehdyt hiirikokeet osoittivat, että hepariinin kaltaisilla yhdisteillä voidaan mahdollisesti estää rintasyövän leviäminen luustoon.
Teijon vesihuolto paranee
Salo suunnittelee vesihuoltolinjan rakentamista Teijon kylän ja kaupungin keskustaajaman välille. Hankkeen kustannusarvio on noin kolme miljoonaa euroa.
SDP linjaa toriparkkikantansa
SDP:n valtuustoryhmä päättää maanantai-iltana Turun toriparkin kohtalosta. Ilman demareita kauppatorin maanalaisen pysäköintilaitoksen mahdollistava kaavamuutos ei saa riittävää kannatusta.
Doan näytti kapteenin mallia - Korpikoski uurasti
Shane Doan näytti esimerkkiä, kun Phoenix Coyotes nappasi ensimmäisen voittonsa lännen konferenssifinaaleissa ja kavensi otteluvoitot 1-3:een.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.