Seitsemän loukkaantui räjähdysonnettomuudessa Espoossa
Viereiseltä rakennustyömaalta lensi kiviä myös Ison Omenan kauppakeskuksen seinälasien läpi.
Espoon Matinkylässä tapahtuneessa räjähdysonnettomuudessa on loukkaantunut seitsemän ihmistä. Tiedot loukkaantuneiden määrästä ovat vaihdelleet jonkin verran, mutta viranomaisten mukaan määrä on nyt vahvistunut seitsemään. Onnettomuuden syyksi arvellaan virhettä panostuksen peittämisessä.
Kaikki loukkaantuneet ovat olleet työmaan ulkopuolella räjäytysten ajan.
Yksi henkilöistä on loukkaantunut vakavammin. Hänet on viety sairaalahoitoon.
Puutteellinen peittäminen suurin virhe
Turmapaikalla käynyt työsuojeluinsinööri Jukka Hietavirta Etelä-Suomen aluehallintovirastosta pitää onnettomuuden syynä räjähdyspanoksen puutteellista peittämistä.
- Siinä on ollut tämmöinen korkea rintaus, joka on ammuttu. Siinä on ollut kumimattoja päällä ja silminnäkijän mukaan räjäytyksen yhteydessä on osa kumimatoista on tippunut pois, mikä on varmaankin johtanut siihen, että kiviä on päässyt sinkoutumaan ympäristöön, Hietavirta kertoo Yle Uutisten haastattelussa.
Hietavirran mukaan vastuu räjäytystyöstä on räjäytyksiä tehneen urakoitsijan palveluksessa olevalla räjäytystyön johtajalla. Hietavirta uskoo, että tapauksella tulee olemaan rikosoikeudellisia seuraamuksia.
- Kyllä tämä täyttää ihan selkeästi ainakin työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistön ja siihen syyttäjä tullee lisäämään myöhemmin automaattisesti vaaran aiheuttamisesta, vahingontuottamisesta ja vamman tuottamisesta, Hietavirta arvioi.
Kasassa olivat myös Hietavirran mukaan myös suuronnettomuuden ainekset.
- Täällä on kuitenkin lentänyt useita kiviä useampaan suuntaan ja kuitenkin loukkaantuneita on näin paljon, että kyllä tässä olisi voinut huonommalla onnella kuolla useita ihmisiä.
Myös Ison Omenan kauppakeskus evakuoitiin, kun osa kivistä lensi kauppakeskuksen seinälasien läpi ja katolle.
Ison Omenan kiinteistöpäällikkö Esa Sihvonen kertoo, että kiviä tuli lasien läpi muutamiin liikkeisiin ja aulaan. Myös lasikattoon tuli kivistä säröjä.
Pelastuslaitos sai hälytyksen kauppakeskukseen hieman ennen klo 12:ta. Kauppakeskus evakuoitiin arviolta puoleksi tunniksi, mutta on jo avattu pääosin.
Myös muista naapuritaloista rikkoutui laseja. Palomestari Simo Hallion mukaan rikkoutuneita ikkunoita on kymmenkunta.
Kiinteistöpäällikkö Esa Sihvosen mukaan kauppakeskuksessa kukaan ei loukkaantunut, mutta lasinsiruista aiheutui nirhaumia muutamille ihmisille.
