Yle Uutiset selkosuomeksi

Torstai 27.11.2014

Audio

Eduskunta päättää homoliitoista

Perussuomalaisten kansanedustaja Lea Mäkipää eduskunnan täysistunnossa Helsingissä torstaina.
Kansanedustajat ovat keskustelleet siitä, annetaanko homopareille oikeus avioliittoon. Kuvassa puhuu kansanedustaja Lea Mäkipää. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Eduskunnassa on keskusteltu homoliitoista. Eri puolueiden kansanedustajat ovat riidelleet siitä, annetaanko miespareille ja naispareille oikeus mennä naimisiin. Eduskunta päättää asiasta perjantaina.

Suuri osa tavallisista suomalaisista kannattaa homoliittoja. Yli 160 000 suomalaista allekirjoitti kansalaisaloitteen homoliittojen puolesta. Kansalaisaloitteen takia eduskunta miettii nyt, muutetaanko avioliittolakia niin, että myös homoparit voivat solmia avioliiton.

Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa homojen avioliitot on kielletty. Suomessa homoparit voivat rekisteröidä parisuhteen. Rekisteröity parisuhde ei kuitenkaan ole sama asia kuin avioliitto. Homopari ei saa esimerkiksi adoptoida lasta, vaikka se elää rekisteröidyssä parisuhteessa.

Jussi Valtonen on Finlandia-voittaja

Jussi Valtonen
Jussi Valtonen on 40-vuotias kirjailija. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Kirjailija Jussi Valtonen on voittanut Finlandia-palkinnon. Finlandia-palkinto on Suomen tärkein kirjallisuuspalkinto. Palkinto menee tänä vuonna Valtosen kirjalle, jonka nimi on "He eivät tiedä mitä tekevät".

Jussi Valtonen on kirjailija ja psykologi. Kirjassaan Valtonen kertoo tutkijasta, joka testaa lääkkeitä eläimillä. Hänen pojastaan tulee eläinten oikeuksien puolustaja.

Professori Anne Brunila sanoo, että Valtonen kirjoittaa vaikeista asioista taitavasti. Professori Brunila valitsi Finlandia-voittajan kuuden (6) ehdokkaan joukosta. Voittaja saa 30 000 euroa.

Ruotsin kuninkaallisia on vieraillut Suomessa

Kruununprinsessa Victoria vierailee Hanasaaressa.
Ruotsin kruununprinsessa Victoria kuunteli esityksiä Suomen ja Ruotsin taloudesta. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Suomessa on käynyt kuninkaallisia vieraita. Vieraat tulivat Ruotsista. Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kruununprinsessa Victoria ovat molemmat vierailleet Suomessa.

Kuningas Kaarle Kustaa on tutustunut Aalto-yliopistoon ja moniin suomalaisiin firmoihin. Kuningas on tavannut myös presidentti Sauli Niinistön.

Kruununprinsessa Victoria osallistui Suomessa tilaisuuteen, jossa puhuttiin Suomen ja Ruotsin taloudesta. Kruununprinsessa kertoi, että hän tulee mielellään Suomeen, koska Suomen ja Ruotsin välit ovat läheiset.

Kuningas Kaarle XVI Kustaa on ollut Ruotsin hallitsija vuodesta 1973. Kruununprinsessa Victoria on kuninkaan vanhin lapsi. Victoriasta tulee Ruotsin hallitsija isänsä jälkeen.

Kehitysvammaisten palveluista säästetään

Sanna Salmela, Santeri Salmela ja Matias Salmela
Silminnäkijä-ohjelma kertoo esimerkiksi Santerin (oikealla) elämästä.

Suomessa puhutaan siitä, voivatko kehitysvammaiset elää hyvää elämää. Kunnat säästävät rahaa myös kehitysvammaisten palveluista.

Asiasta löytyy lisää tietoa Ylen internet-sivuilta. Osoite on yle.fi. Internetistä voi katsoa myös tv-ohjelman Silminnäkijä, joka kertoo nuorista kehitysvammaisista.

Katso Silminnäkijä Yle Areenasta

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä