Yle Uutiset selkosuomeksi

Tiistai 26.5.2015

Audio

Yle selvitti: ruoka halpeni

Grafiikkaa.
Ylen ruokakorin hintavertailu Kuva: Yle Uutisgrafiikka
Ruoan hinta on laskenut Suomessa. Yle selvitti eri kauppojen hintoja. Selvitys paljastaa, että kaikki isot ruokakaupat ovat laskeneet ruuan hintaa.

Eniten hinta on laskenut S-marketeissa. Tavallisen perheen ruokakorin hinta on laskenut yhden (1) vuoden aikana yli 80 euroa. K-kaupan ruokakorin hinta on laskenut melkein 60 euroa ja Lidlin ruokakorin hinta melkein 30 euroa.

Ruokakorin saa edelleen halvimmalla Lidlistä,  mutta muuta kaupat ovat ottaneet kiinni saksalaisketjua. Eniten on laskenut maidon ja juuston hinta.

Vertailussa laskettiin yhteen 31 tuotteen hinta. Summa verrattiin edellisen vuoden hintoihin.

Hallitusneuvotteluissa väännetään ministereistä

Juha Sipilä.
Hallitusneuvotteluissa sovitaan tiistaina ministerin salkuista. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Hallitusneuvotteluissa päätetään tiistaina ministereiden määrästä. Neuvotteluissa keskustellaan siitä, kuinka monta ministeriä tarvitaan. Keskustalla pitää olla yksi (1) ministeri enemmän kuin perussuomalaisilla ja kokoomuksella, koska keskusta voitti vaalit.

Puolueet haluavat mahdollisimman paljon ministereitä, koska ministereillä on paljon valtaa. Ministeri johtaa omaa ministeriötään. Hallitusneuvotteluissa on sovittu, että ministeriöiden määrä pysyy ennallaan. Voi kuitenkin olla, että uudessa hallituksessa yksi (1) ministeri johtaa kahta (2) ministeriötä. Silloin hänellä on vielä enemmän valtaa.

Hallitusneuvottelut päättyvät keskiviikkona.

Turvamiehet auttoivat ihmissalakuljetuksessa

G4S-turvayrityksen logo työntekijän sateenvarjossa.
Turvafirma G4S:n työntekijä on sekaantunut salakuljetukseen. Kuva: Andy Rain / EPA
Itävallassa epäillään lentokentän turvamiehiä ihmissalakuljetuksen avustamisesta. Poliisi on pidättänyt kuusi (6) Wienin lentokentän turvamiestä. Rikoksista epäillään yhteensä 13 työntekijää.

Turvamiehet salakuljettivat ihmisiä Sri Lankasta tarkastuspisteiden ohi. Laittomia siirtolaisia salakuljetettiin Yhdysvaltoihin ja Britanniaan. Turvafirman työntekijät huolehtivat Austrian Airlines -lentoyhtiön passi- ja lipuntarkastuksista.

Turvafirma G4S sanoo, että yksi (1) työntekijöistä on ollut mukana salakuljetuksessa.

Intiassa on tappohelle

Mies kantaa koria päänsä päällä.
Intiassa on ollut päivisin jopa 48 astetta lämmintä. Kuva: Piyal Adhikary / EPA
Intiassa on polttavan kuumaa. Lämpötila on noussut jopa 48 asteeseen. Helle on surmannut jo yli 500 ihmistä. Kuumuuteen on kuollut paljon vanhuksia, rakennustyöläisiä ja kodittomia.

Intian viranomaiset kehottavat ihmisiä pysymään kotona ja juomaan paljon nestettä. Työntekoa pitää välttää keskellä päivää.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä