Selma Green on Vaasan uusi museoiden johtaja
Raumalainen Selma Green (FM) on valittu Vaasaan Tikanojan taidekodin ja Kuntsin modernin taiteen museon johtajaksi. Museoiden edellinen johtaja erosi tehtävästä talousepäselvyyksien seurauksena.
Museolautakunta valitsi Selma Greenin museioiden johtoon yksimielisesti tiistaina. Green toimii tällä hetkellä Lönnströmin taidemuseon johtajana Raumalla. Hän on työskennellyt aikaisemmin myös kulttuurituottajana Suomen instituutissa.
Selma Green on valmistunut Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi, hänen pääaineenaan on taidehistoria.
Museoiden edellinen johtaja Anne-Maj Salin erosi tehtävästä joulukuussa 2010 talousepäselvyyksien seurauksena. Kuntsin ja Tikanojan museot siirtyivät tuolloin väliaikaisesti museotoimenjohtaja Katariina Anderssonin johdettavaksi.
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
Metropolia ammattikorkeakoulu aikoo lakkauttaa taiteen koulutusohjelmia
Pääkaupunkiseudulla toimiva Metropolia ammattikorkeakoulu suunnittelee esittävän taiteen ja musiikkipedagogian koulutusohjelmien lakkauttamista. Päätöksen myötä etenkin teatteri-ilmaisun ohjaajien koulutus vähenisi huomattavasti.
Taidelaitokset saamassa tukea langattoman tekniikan uusimiseen
Taidelaitokset ovat saamassa kädenojennuksen hallitukselta, kun lisätalousarviossa esitetään tukea langattoman tekniikan uusimiseen.
Rudolf Koivun kuvissa avautuu mielikuvituksen kauhu ja kauneus
Kuvittaja Rudolf Koivun maailma avautuu Hämeenlinnan taidemuseon suurnäyttelyssä. Lumoavat kuvat ovat vanhemmalle sukupolvelle muistoja lapsuudesta, nykylapsille taas kurkistus kuvakulttuurin aikaan ennen televisiota ja elokuvia.
Kosken pauhujen seurana lepää ruumisarkku
Imatran koskella nähdään kesäkuussa taidetta monessa muodossa. Kesän kiinnostavin ja ehkä karmaisevin taideteos muovautuu tänä kesänä Teemu Heikkisen käsissä. Imatran kosken pauhujen vierellä lepää Heikkisen työstämä ruumisarkku.
Festariartistiksi pääsee, jos on faneja ja isoja biisejä
Kesän musiikkifestareilla kiertää sama kotimaisten artistien ja bändien kärkikaarti vuodesta toiseen. Ilman faneja ja kunnon läpilyöntibiisiä tulokkaan on vaikea rynniä festivaalimarkkinoille.
Vaahteramäen Eemeli on metkuillut jo 50 vuotta
Astrid Lindgrenin luoma lastenkirjahahmo Vaahteramäen Eemeli täyttää 50 vuotta.
Starbucks tulossa Akateemiseen kirjakauppaan?
Yle Radio 1:n Kultakuume-kulttuuriohjelman saamien tietojen mukaan maailman isoin kahvilaketju avaa kahvilan paraatipaikalle Helsingin keskustassa.
Jatkosodan vuodet Itä-Lapissa on muisteltu elokuvaksi
Itä-Lapissa on taas tallennettu arvokasta sotahistoriallista tietoa. "Jatkosodan vuodet Itä-Lapissa" on elokuva, missä nelisenkymmentä ihmistä avautuu varsin vaikuttavastikin kertomaan jatkosodan aikaisista kokemuksistaan - niin rintamalta kuin kotipuolestakin. Nyt valmistunut dvd-elokuva on Itä-Lapin kuntayhtymän tuotantoa ja se on jatkoa aiemmin talvisodasta tehdylle tallenteelle.
Viisikymppiset rynnivät rock-festareille
Konserttijärjestäjät ovat uusien haasteiden edessä. Levybisnes ja markkinat hajaantuvat, musiikkigenrejä tulee jatkuvasti lisää ja festarikävijöiden ikähaarukka on laajentunut teineistä keski-ikäisiin.
Nuorisofestivaali saa kymppitonneja Lahdelta
Kaupunki haluaa varmistaa, että kymmeniä tuhansia kävijöitä vetävä Summer Up säilyy Lahdessa. Tapahtumaa on järjestetty jo vuosikymmenen ajan.
