Talous |

Selvitys: Suomalaisille yli 30 miljardin myyntivoitot Nokia-kaupoilla

20 viime vuoden mittaan Nokia-omistuksilla ovat ansainneet erityisesti suomalaiset yritykset, mutta myös piensijoittajat.

Nokian myymälän ovet.
Kuva: Yle

Matkapuhelinvalmistaja Nokian osake on tuottanut suomalaisille sijoittajille yli 31 miljardia euroa 20 viime vuoden aikana, selviää Aalto-yliopiston tutkimuksesta. Rahoituksen professori Vesa Puttonen ja tutkija Michael Ståhle selvittivät Nokian omistusrakenteen kehitystä vuodesta 1992.

He havaitsivat, että suomalaiset sijoittajaryhmät ovat Nokia-voittajia, kun taas ulkomaalaiset ovat toimineet suomalaisten myyntivoittojen maksajina.

Suomalaiset yritykset ovat kirjanneet myyntivoittoja Nokia-omistuksillaan yli kymmenen miljardin euron edestä. Yhtenä suurena voittajana tutkimuksessa mainitaan Pohjola: vakuuttaja teki vuosituhannen vaihteessa Nokialla yli 1,7 miljardin euron voitot vain kahdessa vuodessa.

Myös suomalaisten kotitalouksien myyntivoitot ovat yli kaksi miljardia euroa koko ajanjaksolla.

Tällä haavaa ulkomaalaisten hallussa on lähes 80 prosenttia Nokiasta. Aalto-yliopiston tutkimuksen havainto on, että ulkomaalaiset ovat yleensä kasvattaneet omistusosuuttaan Nokian arvon noustessa ja vähentäneet osakekurssin laskiessa.

Suomalaiset puolestaan ovat yleensä onnistuneet ostamaan halvalla ja myymään kalliilla.

- Nähtäväksi jää, nouseeko Nokia ahdingostaan tehden suomalaisista jälleen voittajia vai onko tällä kertaa suomalaisten vuoro tehdä tappiokirjaukset, tutkimuksessa pohditaan.

Suomalaiset ovat viime vuosina rohmunneet Nokian osakkeita samalla kun niiden arvo on romahtanut. Suomalaisomistusten taso nyt vastaa 1990-luvun puoltaväliä.

Esimerkiksi kotitaloudet ovat kaksinkertaistaneet Nokia-omistuksensa kahden viime vuoden aikana.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä