Luonto |

Sementti teki Kiinasta suurimman hiilidioksidipäästäjän

Kiinan hiilidioksipäästöt olivat viime vuonna maailman suurimmat, arvioi alankomaalainen tutkimuslaitos perjantaina. Kiinan päästi viime vuonna hiilidioksidia ilmakehään 14 prosenttia enemmän kuin toiseksi suurin päästömaa Yhdysvallat.

Yhdysvaltain hiilidioksipäästöt ovat väestömäärään suhteutettuna kuitenkin nelinkertaiset Kiinaan verrattuna.

Koko maailman hiilidioksidipäästöistä Kiinan osuus oli viime vuonna 24 prosenttia. Yhdysvaltain osuus koko maailman päästöistä on 21 prosenttia. Euroopan unionin hiilidioksidipäästöt olivat viime vuonna 12 prosenttia, Intian kahdeksan prosenttia ja Venäjän kuusi prosenttia maapallon kokonaispäästöistä.

Kiinan hiilidioksipäästöt kasvoivat viime vuonna kahdeksan prosenttia edellisvuodesta. Kasvu vastaa kahta kolmasosaa koko maapallon viime vuoden 3,1 prosentin päästökasvusta.

Sementtituotanto lisääntyi Kiinassa kymmenyksellä

Suuri syy Kiinan hiilidioksipäästöjen kasvuun on sementin tuotannon lisääntyminen. Kiinan sementtituotanto lisääntyi viime vuonna 10 prosenttia. Kiinassa valmistetaan nykyisin noin 51 prosenttia koko maailman sementistä. Sichuanin maanjäristyksen jälkeen teiden ja talojen rakentaminen yli viidelle miljoonalle kodittomalle lisää Kiinan sementintuotantoa entisestään, tutkimuslaitos arvioi.

Lämmin talvi ja korkeat polttoainehinnat puolestaan vähensivät Euroopan hiilidioksidipäästöjä kaksi prosenttia viime vuonna. Yhdysvalloissa taas koettu kylmä talvi ja lämmin kesä kasvattivat maan hiilidioksidipäästöjä 1,8 prosenttia.

Alankomaalaisen ympäristötutkimuslaitos PBL:n selvitys julkaistiin YK:n ilmastonmuutoskokouksen viimeisenä päivänä perjantaina Saksan Bonnissa.

Kommentoi aihetta (0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Tuoreimmat aiheesta: Luonto

Pääuutiset

Kotimaa

Hurja ennuste F-Securen Hyppöseltä: Tekoäly tekee ohjelmoijista työttömiä

Mikko Hyppönen.

Tekoäly on mullistanut työnteon tietoturvayhtiö F-Securella. Kaksitoista vuotta kehitetty tekoäly seuloo väsymättä haittaohjelmia. Ihmiset voivat keskittyä vaikeimpiin tehtäviin. Tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen uskoo, että vielä suurempi mullistus nähdään pian, kun tietokoneet alkavat kirjoittaa virheetöntä ohjelmakoodia. Yle tutustui tekoälyn käyttöön haittaohjelmien metsästyksessä, robotiikassa ja puheentunnistuksessa.

USA:n vaalit

Loka on lentänyt aina Yhdysvaltain presidentinvaaleissa – miksi demokraatit ovat aaseja ja republikaanit norsuja?

Yhdysvaltain presidentinvaaleissa on alkamassa loppukiri, kun demokraatit nimeävät Hillary Clintonin ehdokkaakseen maanantaina alkavassa puoluekokouksessa. Naapurileirissä on jo aloitettu kiivas lokakampanja häntä vastaan, ja myös republikaanien Donald Trump saa oman osansa. Lähes 200 vuotta sitten erästä ehdokasta haukuttiin aasiksi. Siitä syntyi demokraattien logo.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä