Pohjois-Karjala |

Seppo neuloi Nenäpäiväksi

Toimituksen ovi on viime viikkoina käynyt tiuhaan, kun taitavat neulojat ovat käyneet tuomassa tekemiään sukkia ja lapasia Nenäpäivän myyjäisiä varten. Yksi neulojista on Joensuussa asuva, eläkkeellä oleva opettaja Seppo Haverinen. Mikähän hänet sai tarttumaan sukkapuikkoihin?

Seppo Haverinen
Seppo Haverinen innostui neulomaan Nenäpäiväksi Kuva: YLE / Sarah Laukkanen

Seppo Haverinen toi myytäväksi kahdet lasten sukat, siniset ja punaiset. Sukat Seppo on neulonut itse alusta loppuun.

- Usein neulon televisiota katsellessa, erityisesti jos tulee urheilua kuten olympialaiset. Siinä pitää olla neule käsissä, Seppo kertoo.

Mutta eikös siinä jo kalakaveritkin naura, kun mies ryhtyy sukkia neulomaan?

- Eipä ne tiijä, mitä minä televisiota katsellessa teen, Seppo nauraa.

Mummi opetti neulomaan

Sepolla neulomisen taito on ollut hallussa pienestä pitäen.

- Osasin neuloa koulussa jo kolmannella luokalla. Kun muut neuloivat patalappuja, niin minä neuloin lapaset. Mummi minut opetti neulomaan, ja opettipa siinä samalla muitakin viisauksia elämää varten, Seppo muistelee.

Sepon käsissä on syntynyt paitsi sukkia ja lapasia myös slipoverejä ja villapaitoja. Seppo pitää villasukissa niin lapset kuin lapsenlapsetkin.

Nenäpäivä innosti

Nenäpäivän lähestyminen sai Sepon tarttumaan taas sukkapuikkoihin.

- Radiosta kuulin että nyt sukkia taas kerätään. Olen auttanut Unicefia muutenkin, tehnyt pieniä lahjoituksia ja sillä tavalla. Arvelin että minäpä neuloa hurautan nyt sitten sukat Nenäpäivän hyväksi, Seppo kertoo.

Lähteet:
YLE Pohjois-Karjala / Sarah Laukkanen

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä