Kotimaa |

Seta kiittelee adoptiopäätöstä

Seta kiittelee eduskunnan päätöstä myöntää perheen sisäisen adoptio-oikeus homo- ja lesbopareille. Lakimuutoksella on järjestön pääsihteerin Johanna Pakkasen mukaan suuri käytännön merkitys sitä odottaneille perheille ja sillä voidaan parantaa perheiden lasten turvallisuutta.

Niin sanottujen sateenkaariperheiden puolustajia oli kokoontunut päivällä eduskuntatalon eteen. Kuva: YLE

- Lisäksi päätöksellä on symbolisempi merkitys monille erilaisille perheille ja lapsille, kyllä se tulee liennyttämään ilmapiiriä ja helpottamaan näiden lasten elämää, Pakkanen sanoo.

Oikeusministeriön työryhmän arvion mukaan ensimmäisten 2 - 3 vuoden sisällä adoptio-oikeutta hakee noin 200 perhettä.

Pakkanen arvioi, että adoption todellinen suosio nähdään kuitenkin vasta seuraavina vuosina, kun rekisteröidyt homoparit ehtivät pohtia avautunutta mahdollisuutta. Hänen mukaansa kymmenen vuoden kuluessa adoptio saattaa koskea jopa tuhatta lasta.

Myös ulkoinen adoptio on Setan tavoitelistalla.

- Kyllä se tapahtuu, mutta aikatauluja en osaa vielä ennustaa. Ei ole myöskään varmaa kumpi saadaan ensin, sateenkaariperheiden oikeus ulkoiseen adoptioon vai avioliittoon. Lapsen kannalta vaikutus olisi sama, Pakkanen sanoo.

Suomessa ulkoinen adoptio sallitaan aviopareille ja yksin eläville. Homopareilla puolestaan on oikeus vain rekisteröityyn parisuhteeseen, joka eroaa avioliitosta lähinnä juuri ulkoisen adoptio-oikeuden osalta.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä