Shell keskeyttää öljynporauksen Pohjoisella jäämerellä
Alaskan pohjoispuolelta ei porata öljyä tänä vuonna. Shellin hanke on kohdannut lukuisia vastoinkäymisiä.
Öljy-yhtiö Shell keskeyttää öljyn etsintäporaukset Pohjoisella jäämerellä täksi vuodeksi. Yhtiön mukaan porauksia ei tehdä tänä vuonna, jotta tarvittava kalusto ja henkilökunta saadaan valmiuteen viime vuoden porauksien jäljiltä.
Shell porasi viime vuonna kaksi koekaivoa Beaufortin- ja Tshuktshinmerillä, mutta poraus keskeytettiin ennen kuin reiät saatiin yltämään öljyä sisältävään maakerrokseen saakka. Shell on käyttänyt 3,4 miljardia euroa etsintätoimiin sen jälkeen kun yhtiölle myönnettiin lupa toimia alueella vuonna 2005.
Loppuvuodesta yksi Shellin porauslautoista ajautui kiville Alaskan rannikolla kun sitä oltiin hinaamassa porausalueelta satamaan huoltoon. Yhtiölle on sattunut myös muita vastoinkäymisiä porauskaluston kanssa. Tapahtumista on käynnistetty useita tutkintoja Yhdysvalloissa.
Suomalaiset monitoimimurtajat Fennica ja Nordica ovat osallistuneet Shellin arktiseen öljynporaustoimintaan. Murtajien on sopimuksen mukaan määrä purjehtia Pohjoiselle jäämerelle myös 2013 ja 2014.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Tukholman maahanmuuttajalähiöt liekeissä - sosiaalipolitiikka koetuksella
Ulkomaalaistaustaiset nuoret riehuvat, maahanmuuton vastustajat innostuvat.
Yhdysvaltain armeijassa taas seksiskandaali - kenraali hyllytettiin tutkinnan ajaksi
Washington Post -lehti kertoo, että naimisissa oleva kenraali olisi tapellut rakastajattarensa kanssa.
Hizbollah lähettää lisää joukkojaan Syyrian sotaan
Libanonilaisen Hizbollah-järjestön taistelijat ovat jo johtoasemissa Syyrian sodassa, kertovat silminnäkijät.
Pentagon haluaa 450 miljoonaa dollaria Guantanamon korjauksiin
Yhdysvaltain johto joutuu jälleen tekemään valinnan, säilytetäänkö pahamaineinen Guantanamon vankila, vai tehdäänkö siitä entistäkin pysyvämpi laitos.
Pelastustyöt päättymässä Oklahomassa - tornadouhreja ei uskota enää löytyvän
Jokainen tuhoutunut rakennus on tarkastettu ainakin kerran, kertoo paikallinen palopäällikkö. Hänen mukaansa raunioista ei ole löytynyt ketään sitten maanantai-illan.
USA on selvittänyt Benghazin lähetystöiskusta epäiltyjen henkilöllisyydet
Epäiltyjä ei kuitenkaan aiota pidättää ainakaan toistaiseksi.
EU-huippukokous suitsimaan veronkiertoa
EU-mailta jää verottamatta kymmeniä miljardeja euroja veroparatiiseihin talletettuja varoja. Tänään kokoustavien EU-johtajien asialistalla ovat myös EU:n sekavat energiamarkkinat.
YK ihmettelee: Syyrialaispakolaisten määrä Jordaniaan laskenut äkisti
YK:n pakolaisjärjestö arvelee, että pakolaiset eivät pääse rajalle Syyriassa. YK selvittää tilannetta.
Ilkivallanteot jatkuvat ja leviävät Tukholmassa
Ikkunoita on rikottu, poliiseja heitelty kivillä ja autoja sytytetty tuleen.
Tuomioistuin USA:n hallinnon kanssa samaa mieltä - Osama-videota ei kannata julkistaa
Valitustuomioistuimen mukaan al-Qaida-johtajan surmaan päättyneestä operaatiosta kuvatun materiaalin julkaiseminen voisi muun muassa paljastaa salaisia tiedustelutietoa.
