Shokkitutkimus: Suomi ehkä kestäisi nämäkin
Tuoreen riskitestin mukaan Suomi voi kestää rajujakin talouden yllätystilanteita. Sietokyky perustuu vakaaseen yhteiskuntarakenteeseen ja nopeaan sopeutumiskykyyn. Shokkien läpikäyminen ei kuitenkaan olisi helppoa.
Tutkimus tehtiin Kansainvälisen sovelletun systeeminanalyysin instituutissa IIASAssa, jonka suomalainen jäsen on Suomen Akatemia.
– Aivan keskeisin tulos on, että Suomi on tällä hetkellä hyvin shokkijoustava. Kansantaloutemme on kunnossa, valtiontaloutemme on kunnossa ja yhteiskuntarakenteemme on kunnossa, jolloin kestämme paljon erilaisia shokkeja, sanoo tutkija Leena Ilmola.
Ilmolan mukaan Suomi ei voi vaikuttaa globaaliin talousjärjestelmätilanteeseen ja sen toimintatapaan.
– Mutta toisaalta meillä on sellaisia ominaisuuksia, jotka auttavat meitä toimimaan epävarmuuksia täynnä olevassa toimintaympäristössä huomattavasti tehokkaammin kuin monet muut. Tärkein tekijä on ehkä vahva luottamuksemme toisiimme, hän sanoo.
Shokkitilanteessa on keskeisintä selviytyminen. Sen ohella muutoksista voi myös yrittää hyötyä.
– Vaikka meidän resurssipohjamme on kapea ja maa on pieni, niin toisaalta meillä on ketteryyttä, jonka pitäisi kaiken järjen mukaan tuottaa suhteellista kansainvälistä kilpailukykyä, Ilmola toteaa.
Vaikka sietokykyä onkin, eivät shokit ole kivuttomia.
– Se ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö Suomen kansantaloudelle syntyisi ongelmia, jos jotkut näistä shokeista tapahtuvat, Ilmola muistuttaa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.