Sievin kuppikivi on harvinaisuus
Sievin Vanhankirkon pihalla voi kohdata palan muinaishistoriaa kivisessä muodossa. Kirkon sisäpihalle on siirretty vanha kuppikivi. Entisaikainen uhrikivi on niinkin pohjoisessa kuin Kalajokilaaksossa harvinaisuus. Yleensä niitä tapaa Lounais-Suomessa.
Historiantutkija Anne Ruuttula-Vasari kertoo, että Sievin kivi löytyi muutama vuosi sitten sattumalta. Henkilö oli kuullut radiosta tarinaa Nivalasta löytyneestä kuppikivestä ja muisti, että samantyyppinen on omallakin paikkakunnalla. Hänen opettajansa oli aikanaan näyttänyt erikoista löydöstä oppilailleen.
Silloin löydöksen laatua ei tiedetty. Nyttemmin kulttiesineiksi määriteltyjä kiviä löytyy Muinaisjäännösrekisteristä useita.
Pitkäksi aikaa muistista unohtunut kivi siirrettiin muutama vuosi sitten Sievissä vanhankirkon sisäpihalle. Siellä sitä on helpompi ihastella ja se on paremmassa turvassakin.
- Minusta meidän tulee suhtautua kunnioituksella tähän kiveen. Vaikka se edustaakin pakanuuden aikaa, kyllä kai meidän kristinuskomme kestää sen, että tuomme muinaisesineitä esille, miettii tutkija Anne Ruuttula-Vasari.
Uskomusten uhrikivi
Kuppikivi on tavallinen kivi, jonka pinnalla on pieniä erikokoisia 1-2 sentin syvyisiä kuppisyvänteitä.
Kupit on aikanaan kaiverrettu kiviin. Ne olivat uhraamista varten ja niihin on laitettu esimerkiksi viljaa. Aikanaan uskottiin, että kun kuppeihin sataa vettä, se muuttuu pyhäksi ja sitä kautta parantavaksi vedeksi.
On jopa ajateltu, että kuppien kautta saadaan yhteys tuonpuoleiseen. Kivet tehtiin ennen esikristillistä aikaa, ehkä tuhannen vuoden takaa, ehkä jo varhemmin.
Ei viimeaikainen aikaansaannos
Anne Ruuttula-Vasari ei osaa sanoa, miten kolot kiveen on kaiverrettu. On mahdollista, että luonto itse on ne tehnyt. Geologi saattaisi osata sanoa siitä jotain. Ruuttula-Vasari ei kuitenkaan usko, että se olisi viime aikoina piloillaan tehty ihmisen aikaansaannos.
Tutkija ehdottaa, että Sievin kaksi muinaislöydöstä voitaisiin yhdistää:
- Tähän voisi tuoda Sievin Jokikylältä näätäjumalan parantavaa vettä. Se voisi olla melkoinen kohde sen jälkeen, naurahtaa Ruuttula-Vasari. Hän arvelee, että alueelta löytyisi muitakin muinaisia löydöksiä, jos asiantuntijat ehtisivät liikkua eri puolilla.
