Siikajoen pinta kääntymässä laskuun Pohjois-Pohjanmaalla
Sunnuntain aikana veden pinnan ennustetaan laskevan kymmenisen senttiä, maanantaina puoli metriä ja tiistaina metrin.
Pohjois-Pohjanmaalla pahiten tulvivan Siikajoen pinta on kääntymässä laskuun. Suomen ympäristökeskuksen ennusteen mukaan joen pinta laskee huomiseen mennessä muutaman sentin ja sen jälkeen laskuvauhti kiihtyy.
Siikajoen pinnan nousu on hidastunut ja vedenpinta on kohonnut lauantaina päivän aikana enää noin sentin.
Sunnuntain aikana veden pinnan ennustetaan laskevan kymmenisen senttiä, maanantaina puoli metriä ja tiistaina metrin. Syken hydrologi Bertel Vehviläinen kuitenkin huomauttaa, että kyseessä on tietokoneen laskema ennuste, joka voi olla todellisuutta optimistisempi.
Kalajoki ja Pyhäjoki kääntyivät laskuun jo torstain ja perjantain aikana. Jokien tulvavahingot eivät Syken mukaan ole yhtä mittavia kuin Siikajoen.
Siikajoen Mankilassa veden vallassa on arviolta noin 3 000 hehtaaria peltoja. Tietokone-ennusteen mukaan tulvat häviäisivät tiistain ja keskiviikon aikana. Vehviläisen mukaan tulvat saattavat pysyä alueella hieman pitempäänkin.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Lämpötila voi kohota jopa hellelukemiin tänään
Sää on epävakaista maan etelä-ja keskiosissa, jonne on sunnuntaina luvassa lämmön lisäksi sade-ja ukkoskuuroja. Aurinko pilkahtaa myös välillä pilvien lomasta.
Moottoripyöräveteraanit elvyttivät Aulangon ajojen muiston
Vuodesta 1954 alkaneet ja 1960-luvun alussa päättyneet keväiset Aulangon ajot olivat pienen kaupungin suurtapahtuma. Ne vetivät maan parhaiden ajajien lisäksi tuhansia ihmisiä. Ajot olivat jo lähes unohtuneet ja tiedon keruu niistä työlästä, kun veteraanit päättivät elvyttää kisan muiston.
Mopoauto on autoilijalle outo kokemus
Mopoauto, eli virallisemmin kevyt nelipyörä, on yhä yleisempi näky Suomen taajamissa ja teillä. Mopoauto on varsinkin nuorison suosiossa, mutta kokeneelle autoilijalle se voi olla outo ja meluisa ajettava.
Kaatuneitten muistopäivänä muistetaan sodassa ja taisteluissa kuolleita
42 suomalaista sankarivainajaa haudataan Lappeenrannan sankarihautausmaalle. Sankarihautajaisia järjestetään myös muualla Suomessa.
Krista Siegfrids: Eurooppa ei ollut valmis esitykselleni
Siegfrieds katsoo kuitenkin tehneensä jotain historiallista.
HS: Valtionjohto on lentänyt veroparatiiseista vuokratuilla koneilla
Lehden mukaan veroparatiisikoneilla on lennetty ainakin yhdeksän kertaa.
Euroviisuvoitto meni Tanskaan - Krista Siegfrieds jäi sijalle 24
Kööpenhaminasta tuli ensi vuoden kisakaupunki. Suomi keräsi pisteitä viidestä maasta.
Suomalaismies löytyi kuolleena Roomasta
Ulkoministeriö vahvistaa tiedon ja hoitaa tapausta.
Pelialan parhaat ja suuret haluavat Suomeen
Peliala työllistää Suomessa jo yhtä paljon ulkomaalaisia suhteessa kokoonsa kuin siivousala. Kiinnostus Suomeen on pelialalla nyt niin suurta, että myös ulkomaiset pelifirmat haluavat perustaa sivutoimistoja Helsinkiin.
Helleraja rikkoutui lauantainakin
Oulu oli maan kuumin paikkakunta lauantaina. Hellerajaa hätyyteltiin maan pohjoisosia myöten.
