Etelä-Savo |

Siikamäen korpimarketista löytyvät siinä leivät missä kranaatinheittimet

Kyläkauppojen määrä on vähentynyt, mutta niiden keskimääräinen myynti on noussut. Kaupat kilpailevatkin mitä erikoisemmilla valikoimilla. Pieksämäen Siikamäellä sijaitsevan Market-Suoramyynnin valikoima ulottuu paikallisista leivonnaisista aina vanhaan armeijatavaraan.

Kyläkaupan hyllyt
Kuva: YLE / Etelä-Savo

Siikamäen Market-Suoramyynnin tarina ulottuu lähes kahden vuosikymmenen päähän. Market avasi ovensa elokuun 11. päivänä vuonna 1993. Ensimmäiset asiakkaat pääsivät tuolloin sisään kello kymmeneltä.

Kauppias Pekka Villanen on avannut ovia samana kellonlyömänä kohta 18 vuotta, lähes vuoden jokaisena päivänä. Eikä loppua näy, vaikka Villanen on ollut eläkkellä jo kolme vuotta.

Reissutyö sai riittää

Villanen on kauppamaailman uudisraivaaja. Vuosikymmeniä sitten hän reissasi ympäri Suomea hallinnoiden isoa myymäläketjua. Päivät olivat pitkiä. Villanen starttasi usein autonsa Turussa suunnatakseen nokan kohti Kotkaa. Merikaupunki oli kuitenkin vain välipysäkki matkalla kohti toista merikaupunkia, Oulua.

Kymmenien vuosien jälkeen reissaaminen sai riittää ja Villanen etsiytyi karkuun suurkaupungin elämää Pieksämäelle Siikamäen kylälle.

"Jostain Kotkan läheltä" mukaan tarttuneen vaimonsa kanssa hän löysi täydellisen tontin ja perusti siihen Siikamäen Market-Suoramyynnin. Kauppa oli Suomen ensimmäisiä suoramyyntipisteitä. Villaselle oli alusta asti selvää, ettei kaupasta tule vain perinteinen kyläkauppa. Särmää siinä piti olla.

Helmenä paikallisten tuottajien tuotteet

Nykyisin kauppa toimii nimensä mukaisesti kahdella eri periaatteella.

Paikalliset tuottajat tuovat tuoretuotteensa myyntiin arkiaamuisin vuokraamilleen hyllyille. Valikoimissa on lukematon määrä eri nimikkeitä ruisleivästä kotitekoiseen piirakkaan. Pekka ja Ritva Villasen tehtävänä on vain myydä tuotteet ja toimittaa rahat myyjälle. Market toimii taas perinteisen ruokakaupan ehdoilla.

Ritva Villanen tepsuttaa pitkin kaupan pitkiä käytäviä ja esittelee ylpeänä kaupan valikoimaa.

- Koirankarvalangasta tehtyjä villasukkia. Sitten löytyy Saksan armeijan moottoripyöräpoliisinpukua. Sitten on lentäjäntakkia ja lumipukua. Ja sitten ikuinen hitti, Saksan armeijan maastohousut.

Armeijätavaralistaa voisi jatkaa loputtomiin. Ja tavara menee kaiken lisäksi kaupaksi.

- Saksan armeijan moottoripyöräpoliisinpukua menisi vaikka kuinka paljon, jos vain olisi kokoja, Ritva Villanen hekottaa.

Elintarvikepuolen erikoisuutena ovat muun muassa paikalliset säilykkeet. On muikkua ja sikaa, mutta yksi on emännän mukaan ylitse muiden.

- Hevosenlihasäilyke. Jaa, sitä onkin jäljellä enää yksi purkki.

Ensimmäisen kahden tunnin aikana asiakkaita ei käy paljon, mutta suurin osa heistä on tie 23:n ohikulkijoita. Yksi heistä on joensuulainen Jorma Turunen, joka pysähtyy kaupassa aina mökillä käydessään. Edelliskerralla hän osti Pekka Villaselta veneen perämoottorin.

- Nyt sain siihen varaosakaasuttajan. Lumipuku jänisjahtiin olis hakusessa, muttei ollut kokoja tällä kertaa, Turunen harmittelee.

Turusen tapaus tiivistääkin Villasen kaupan salaisuuden: kaikkea saa ja jos ei saa, niin sitä hankitaan. Tai ainakin yritetään hankkia.

Lähteet:
YLE Etelä-Savo

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä