Siilifolk kuuluu ja kouluttaa
Kursseja järjestetään jopa kaksivuotiaille. Kansantanssiin kaivattaisiin ammattimaisempaa opetusta.
Kansanmusiikkifestivaali Siilifolk on saanut tukevan jalansijan alan suomalaisten tapahtumien joukossa. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tavoite on 10 000 kävijää.
Aurinkoiseksi muuttunut sää helli Siilifolkin yleisöä ja esiintyjiä Siilinjärven torilla festivaalin avajaispäivänä. Kansanmusiikki tuntuu kiinnostavan yleisöä.
Festivaaleilla esiintyy niin valtakunnallisesti tunnettuja nimiä, kuten Juha Tapio ja tangokuninkaalliset Kirsi Rissanen ja Erkki Räsänen kuin maakunnan omia tähtiä mestaripelimanni Erkki Vepsäläinen ja Kalevi Kainulainen.
- Talkoolaisia, pelimanneja, runonlausujia ja tanssijoita on vapaaehtoisina mukana puolentuhatta. Heidänkin panostaan ajatellen kyseessä on merkittävä tapahtuma, festivaalijohtaja Liisa Väätäinen kertoo.
Katsomoon tai kurssille
Siilifolkissa on mahdollista opiskella laulua ja soittoa. Aikuisten laulukurssille oli kymmeniä ilmoittautuneita, ja lasten näppäilykurssille osallistui melkein parikymmentä 2-9-vuotiasta lasta.
Näppäilykurssilla kasvatetaan uusia kansanmuusikoita – tai ainakin annetaan harrastamisen siemen.
Kansantanssiopettaja hakusessa
Kansanmusiikkia harrastetaan innokkaasti Pohjois-Savossa. Melkein joka kansalasiopistossa on mahdollisuus opiskella kansanmusiikkia, -laulua ja -tanssia.
Liikunnanohjaaja ja kansantanssiohjaaja Mia Tuovinen kertoo, että Pohjois-Savossa on monia kansantanssin aikuisryhmiä.
- Ongelmana on se, että Pohjois-Savossa ei tällä hetkellä ole ammattimaista kansantanssiopettajaa, joka alkaisi kasvattaa uutta kansantanssijapolvea. Toiveena on löytää sellainen Oulun ammattikorkeakoulun kansantanssiopettajakoulutuksesta.
Kansantanssi on kansanmusiikin tavoin uudistunut. Se ei ole piirissä pyörimistä, vaan kansantanssiesitykset ovat ohjelmallista näyttämötaidetta, Tuovinen kertoo.
Kansantanssi on myös ottanut vaikutteita muun muassa paritanssista ja muista tanssilajeista sekä voimistelusta.
Tuoreimmat aiheesta: Savo
Paikallislehden näköisversio netissä alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus
Kuuttatoista paikallislehteä kustantava Keskisuomalainen julkaisee loputkin paikallislehtensä myös näköisversioina toukokuusta alkaen. Laukaa-Konnevesi-lehdessä ja Viitasaarenseudussa kokeillaan puolestaan paikallislehtien soveltuvuutta kännyköihin.
Kristiina Brask lähti mukaan hengellisen musiikin levylle: "Ensimmäisiä lauluja mitä olen alkanut pienenä tyttöjä laulaa"
Pop-laulajana tunnettu Brask esiintyy Kuopion Kirkkopäivien Toivon lauluja -konsertissa lauantaina. Gospel-musiikin kilpailun satoa esittelevässä konsertissa esiintyvät myös Jore Marjaranta, Riki Sorsa ja Laura Voutilainen.
Varjoliitäjä takertui puuhun 12 metrin korkeuteen
Kolmekymppinen nainen vietti tunnin verran puunlatvassa Rautavaaran lentokentällä Pohjois-Savossa ennen kuin pelastuslaitos sai hänet alas.
Ajanvietto alpakan kanssa rentouttaa
"Alpakat eivät erottele ketään, vaan kohtelevat ihmisiä tasapuolisesti", kehuu villavista alpakoista terapia-apua kaavaileva yrittäjä Sari Vauhkonen.
Näin keskusteltiin: "Liian väljästä pysäköinnistä pitäisi sakottaa"
Yle Savo kysyi nettikeskustelijoilta uusia ajatuksia suomalaisten pysäköintitaitojen harjaannuttamiseen. Parkkeeraamisen katsottiin tarvitsevan parannusta, mutta autokoulujen ylimääräisille pysäköintitunneille keskustelijat eivät lämmenneet.
Pohjois-Savon tämän vuoden susikuolemissa ei merkkejä salametsästyksestä
Pohjois-Savon alueelta on tämän vuoden aikana toimitettu kolme sutta kuolinsyytutkimukseen Eviran Oulun yksikköön. Kaksi sutta oli lopetettu huonokuntoisina, yksi jäi auton alle.
Yhdeksän laudaturin ylioppilas: ”Tulevaisuus oli tähtäimessä koko lukioajan”
Tuleva ylioppilas hakee jatko-opiskelemaan fysiikkaa. Tulevaisuuden tavoitteena on tohtorin väitöskirja.
Itä-Suomessa petyttiin: ministerisalkut menivät muille
SDP:n ministerikierrätyksessä yhtään Itä-Suomeen ei saatu yhtään uutta ministerisalkkua. Paikallisten demarivaikuttajien mielestä Itä-Suomesta olisi löytynyt osaavia edustajia ministerien paikoille. Puolueen valinnoille riittää kuitenkin ymmärrystä.
Savossa lähennellään jo hellelukemia
Osittain pilvinen sää on hillinnyt lämpötilan kohoamista hiukan.
Savon Voima aloitti miljoonien eurojen maakaapeloinnin Pohjois-Savossa
Iisalmen ja Lapinlahden väliseltä alueelta muutetaan satoja kilometrejä avojohtoja maakaapeleiksi
