Siistimällä pihan viet lehtokotiloiden elintilat
Sadekesä on tehnyt lehtokotiloiden elämästä paratiisillista. Kotiloiden määrän rajoittamiseksi heinikot tulisi pitää hyvässä kunnossa ja piha haravoida tarkasti ennen lumen tuloa.
Sateinen kesä on lisännyt lehtokotiloiden määrää Lahden alueella. Sellaisilla alueilla, missä kotiloita on, niitä on liikaa.
Lahden seudulla kotiloiden tuhoamiseen osallistuu muun muassa kuntatekniikka, joka yrittää pitää kotilot kurissa paikkoja siistimällä. Kotiloiden elinalueet vähenee, kun ilma pääsee maan lähellä kiertämään ja aurinko paistamaan.
- Mitä enemmän meillä on hoitamattomia alueita, sitä enemmän kotilot lisääntyvät, toteaa vihertyönjohtaja Auvo Rahkola Lahden Seudun Kuntatekniikasta.
Rahkola kertoo, että käytössä on myös Ferramol-niminen torjunta-aine, jolla ei ole vaikutusta ihmisiin tai muihin eläimiin.
- Viisi grammaa neliömetrille, eli sellainen ruokalusikallinen, niin ne kuolevat.
Lehtokotilot saavat suurinta tuhoa aikaan puutarhoissa. Sen ruoaksi kelpaavat viherkasvit. Naakoille ja harakoille lehtokotilot saattavat kelvata ruoaksi, mutta tarkkaa tietoa ei ole.
Kärsivällinen haravointi vie kotiloiden elintilan
Kotilo on monivuotinen. Tästä syystä olisi tärkeää, että lehdet ja heinät haravoitaisiin tarkasti ennen pakkasten tuloa. Kylmä sää ennen lumentuloa olisi lehtokotiloiden loppu.
- Lehtokotilo talvehtii maan alla, noin viiden sentin syvyydessä. Jos pinnat pitää puhtaana, pääsee pakkanen maaperään ja lehtokotilolle ei jäisi kasvustoa ruoaksi. Mitä tarkemmin lehdet ja heinät saa rapsutettua pois, sitä parempi.
Kotilot leviävät erityisesti kasvien mukana, mutta myös ihmiset kuljettavat niitä mukanaan, sillä kotilot saattavat kiivetä esimerkiksi lokasuojaan. Koska kotilo on yksikotinen, se pystyy lisääntymään myös itse.
- Jos kotilon talloo, se on ruokaa toisille kotiloille. Kuolleet kotilot kannattaa tiputtaa vaikka kuumaan veteen. Niitä ei saa jättää lojumaan, Rahkola muistuttaa.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Kolme nuorta loukkaantui mopokolarissa Lahdessa
Mopon 16-vuotias kuljettaja ja kyydissä istunut poika loukkasivat jalkansa törmättyään henkilöauton kylkeen. Auton matkustaja loukkasi olkapäänsä.
Pitkävartinen kumisaapas suojaa käärmeenpuremalta
Kyykäärmeitä on nyt runsaasti liikkeellä. Luonnossa liikkujan paras suoja käärmeenpuremia vastaan on reilun mittainen kumisaapas.
Eteiseen jätettyä ilmakuvataulua ei tarvinnut maksaa
Ilmakuvia kauppaava yrittäjä haki oikeusteitse korvausta verannalle jättämästään kuvataulusta. Yrittäjä oli jättänyt kuvan oheen lapun, jossa luki "soita ja varmista".
Puukotus junassa lähellä Lahden asemaa
Päijät-Hämeen poliisi sai noin klo 14.50 ilmoituksen puukotuksesta Inter-City -juna 68:ssa ennen Lahden asemaa.
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tiloilla ajolähtö
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tilat menevät uusjakoon. Taustalla on talouden tiukentuminen ja opetusministeriön koulutuspaikkojen leikkaukset.
Yli-Marolan eläimet valmiina rapsuteltaviksi – katso video!
Yli-Marolan kotieläinpihalla Lahdessa luotetaan tänä kesänä vanhojen suosikkien vetovoimaan. Uusina tulokkaina pihalla nähdään kaksi shetlanninponia.
Sotatantereelle lapioin ja myrkyin jättiputkea vastaan
Jopa viisimetriseksi kasvava jättiputki polttaa ihon palovammoille. Jättiputkea hävittävät viranomaiset tarvitsevat asukkaiden apua, jotta jättimäisestä kasvista päästään todenteolla eroon.
Janne Ahonen jo nyt huippukunnossa – yllättyi itsekin
Pari vuotta betonitorneista poissa ollut mäkihyppääjä ei tyydy vähempään kuin paikkaan huipulla. Kesän kisakauteen hän lähtee hurjalla innolla.
Toriparkkityömaa myllertää Lahden keskustaa – raunioille rakentuu uusi kaupunki
Valtaosa torialueen jyhkeistä puista on sahattu kumoon, torikiveys kaivettu sivuun ja arkeologit lapioivat hiekasta historiaa esiin. Toriparkkia valmistelevat pilaantuneiden maiden puhdistus ja arkeologiset kaivaukset muuttivat kauppatorin ilmeen päivissä.
Launeen koulun siirto väistötiloihin voitto vanhemmille
Koululaisten vanhemmat toivovat silti, että jo aiemmin miljoonilla euroilla huonoin tuloksin korjatun koulun remontoinnista luovutaan ja rakennetaan uusi koulu.
