Keski-Pohjanmaa |

Siivous aiheuttaa hankausta vuokramarkkinoilla

Vuokralainen ja vuokranantaja saattavat olla täysin eri mieltä siitä, onko lähtevä vuokralainen siivonnut jälkensä riittävästi. Vuokralaisilla on kertoa kauhutarinoita epäselvistä tilanteista. Tulkintaongelmilta vältytään selkeällä siivouslistalla.

Tyhjä asunto.
Kuva: Juha-Pekka Inkinen / Yle

Vuokralaisilta on vaadittu uusintasiivouksia, krävätty lisälaskuja ja yritetty pimittää vakuusrahoja. Kuluttajalautakunnan mukaan suurimmat riidat vuokraosapuolten välillä koskevat nimenomaan vakuuksien palautusta.

Tomin tarina

28-vuotiaalta Tomilta yritettiin huijata vuokravakuus liioitellulla siivoushuomautuksella.

- Olin muuttamassa 200 kilometrin päähän opiskelemaan ja irtisanoin aikaisemman vuokra-asuntoni.  Viikon päästä vuokraisäntäni soitti, että asuntoni oli todella huonossa kunnossa, mutta he voivat siivota asunnon puolestani, ettei minun tarvitse sieltä kaukaa tulla takaisin siivoamaan. He veloittaisivat siivouksen vuokravakuudestani.

- Olin kuitenkin vielä paikkakunnalla, joten halusin tulla itse tarkistamaan tilanteen. Saapuessani asuntoon vuokraisäntä oli siirtänyt lieden pois paikaltaan ja osoitti muutamaa keksinmurusta. Ihmettelin, että tämäkö siis tarkoitti todella huonoa kuntoa. Otin imurin ja imuroin murut. Sen jälkeen sanoin vuokraisännälle, että nyt voit maksaa siivousmaksun suoraan minulle.

Siivouksessa puutteita

Johanna Niemenmaa Kokkolan Vuokra-asunnoista toteaa, että vastaavanlaista ongelmaa saattaa joskus harvemmin tulla: siivous on puutteellista ja tavaraa jätetään asuntoihin.

Kun asukas jättää avaimet, vuokranantaja tarkistaa sen.

- Jos siellä jotain huomautettavaa on, niin asukas saa mennä korjaamaan sen. Mennä siivoamaan tai hakemaan tavaransa. Yleensä se tällaisella ratkeaa.

Jos vuokralainen ei itse jostain syystä pysty puutteita korjaamaan, vuokranantaja hankkii paikalle siivoojan ja velottaa hinnan asukkaalta, käytännössä vuokravakuudesta.

Osassa Kokkolan Vuokra-asuntojen kohteista on vuokravakuusmaksu. Tankkarin opiskelija-asunnoissa sellainen on kaikissa.

Johanna Niemenmaan mukaan Kokkolassa asutaan varsin siivosti. Paikkoja ei esimerkiksi hajoteta ilkivaltaisesti. Jos ongelmaa on, seinillä saattaa olla lasten piirustuksia.

Kokkolan Vuokra-asunnoissa vuokralaiselta vaaditaan poismuutettaessa, että omat tavarat on viety pois huoneistosta ja häkkikellarista.

- Vuokralainen saa meiltä listan, mitä tulee huomioida ennen poismuuttoa, mitä tulee olla siivottuna. Sen mukaan tarkastaja asunnon tutkii.

Lista helpottaisi tulkintaa

Kaikissa vuokramarkkinoiden kohteissa ei selkeää tarkastuslistaa ole. Silloin vuokranantajan ja vuokralaisen ajatusmaailmat perusteellisen siivouksen laadusta eivät aina kohtaa.

Johanna Niemenmaa neuvoo, että tällöin vuokralaisen kannattaa ainakin siivota ikkunat, lattiat, kaapit ja hellantaukset eli hella pois paikaltaan ja takaa puhtaaksi. Perussiivous siis. Joskus ikkunat jäävät putsaamatta ja se hella.

Kokkolan Vuokra-asunnot otti käyttöön vuokralaisen tarkastuslistan, koska aiemmin juuri siivouksesta saattoi syntyä kiistaa. Johanna Niemenmaa kertoo, että lista on selkeyttänyt asioita.

Jos vuokralainen muuttaessaan sisään asuntoon huomaa puutteita, Johanna Niemenmaa kehottaa ottamaan yhteyttä vuokranantajaan.

Tiinan tarina

Tiinan taistelu siivouksesta päättyi onnellisesti.

- Oli mennyt kaksi viikkoa muutosta, kun vuokranantaja soitti, että jos en tulisi itse siivoamaan, he laskuttaisivat minua huonosti siivotusta asunnosta. Ihmettelin, että mikä kohta asunnosta oli huonossa kunnossa. Sain vastauksen, että listojen ja ovien päältä ei ollut pyyhitty pölyjä. En ollut myöskään pessyt uunin takaa. Yritin selittää, että asunto oli ollut huonommassa kunnossa silloin, kun olin itse muuttanut siihen, mutta selityksiä ei kuunneltu. Ne kuitattiin tylyllä kommentilla, että hän näkee vain tämänhetkisen tilanteen.

- Lähdin uudestaan siivoamaan asuntoa, jolloin talonmies kertoi talon siivouslinjan muuttuneen muuttoni jälkeen, että nykyään oltiin siivouksesta tarkempia. Uusi siivoukseni meni läpi. Sain vakuusrahani, kun huomautin, ettei linjaa voi kesken kaiken muuttaa. Vuokranantajasta ei jäänyt hyvää mieltä.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä