Talous |

Sikainfluenssa laskee lentoyhtiöitä, nostaa lääkefirmoja

Aasian pörssit ovat pudonneet maanantaina noin kaksi prosenttia, koska sikainfluenssa on laskenut lentoyhtiöiden osakkeita. Myös Lufthansa heikkeni aamulla Frankfurtissa. Lääkeyhtiöiden osakkeet ovat nousussa.

Kuva: Boris Roessler / EPA

Aasialaisten lentoyhtiöiden osakkeet ovat pudonneet, koska markkinoilla pelätään kansainvälisen matkailun vähentyvän sikainfluenssan tartuntavaaran vuoksi.

Saksalaisen Lufthansa lentoyhtiön osakkeen hinta putosi Franfurtin pörssin aamukaupankäynnissä 12 prosenttia.

Matkustamiseen rajoituksia

Muun muassa elektroniikkayhtiöt Sony ja Samsung ovat antaneet henkilöstölleen kehotuksen välttää Meksikoon matkustamista. Sijoittajat pelkäävät yritysten matkustuskieltojen kutistavan lentoyhtiöiden tuloksia, mikä painaa lentoyhtiöiden kursseja.

Meksikossa sikainfluenssan uskotaan tarttuneen jo yli 1 600 ihmiseen. Tartuntatapauksia on ollut muun muassa Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Brasiliassa.

Finnair odottavalla kannalla

Sikainfluenssa pitää varpaillaan lentoyhtiö Finnairia. Johtaja Taneli Hassinen Finnairin viestinnästä kertoo, että yhtiössä tarkkaillaan influenssatilanteen etenemistä. Mitään erityistoimia lentoyhtiössä ei ole toistaiseksi tehty.

- Tässä vaiheessa tämä kohdistuu alueelle, jossa meillä ei ole liikennettä. Tietenkin, jos tämä leviää muuallekin, on asiaa tarkasteltava vaihe vaiheelta. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos seuraa tilannetta ja se antaa myös suosituksia, Hassinen sanoo uutistoimisto Startelille.

Hassisen mukaan Finnair seuraa tilannetta jatkuvasti, mutta ei itse lähde rajoittamaan liikennettä. Rajoitukset tulevat viranomaisten kautta.

Finnair on Helsingin pörssissä seurannut muita lentoyhtiöitä sikainfluenssan aiheuttamaan laskuun. Osakkeen hinta on maanantaina alentunut 2,7 prosenttia.

Lääketeollisuus myötätuulessa

Uutistoimisto mukaan maailman lääkejätit ovat kertoneet pystyvänsä toimittamaan sikainfluenssaan miljoonia annoksia lääkettä ja kehittävänsä sopivat rokotteen. Tämä on Reutersin mukaan saanut alan osakkeet tänään nousuun. GlaxoSmithKline, Roche ja Sanofi-Aventis ovat olleet 2 – 5 prosentin nousussa

Taantuman vuoksi tilanne herkkä

Kansainvälisten analyytikkojen mukaan influenssaan liittyvät markkinareaktiot ovat olleet varsin vähäisiä. Markkinoilla ollaan kuitenkin varuillaan influenssan leviämisen aiheuttamien taloudellisten riskien, kuten valuuttakurssien heilahtelujen vuoksi.

Tilanne on erityisen herkkä, koska kansainvälinen talous on juuri alkanut osoittaa merkkejä taantumasta toipumiseksi.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Juuri nyt

Kotimaa

Hyvinkään ampumatapaus vaati toisen kuolonuhrin

Poliisi on saanut Hyvinkään ammuskelusta epäillyn kiinni.

Hyvinkään aamuöinen ampumatapaus on vaatinut toisen kuolonuhrin. Loukkaantuneita on seitsemän. Yksi kuolleista menehtyi heti paikalla, toinen puolestaan aamulla sairaalassa.Poliisi otti aamulla kiinni ampumisista epäillyn miehen. Epäilty on 18-vuotias hyvinkääläismies. Poliisi kuvaa hänen taustaansa "lähes puhtaaksi". Aselupia miehellä ei ole.

  • Ylimääräinen uutislähetys klo 15, TV1. Ylimääräinen ajankohtaisohjelma klo 14, Radio Suomi.

  • Olitko paikalla? Lähetä meille kuvauksesi tapahtumista osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi. Kuvan tai videon voit lähettää samaan osoitteeseen tai numeroon 16149.

  • Hyvinkään kaupunki on avannut sairaalan tiloihin kriisiapupisteen. Kriisiavun tavoittaa myös numeroista (019) 415550 ja (019) 415551

Tapahtumat hetki hetkeltä

  • 09.40

    Katso poliisin tiedotustilaisuus täältä.

  • 09.00

    Poliisi pitää Hyvinkään ampumavälikohtauksesta tiedotustilaisuuden

  • 08.41

    Poliisi peruu hätätiedotteen ja kertoo, että vaaraa alueen asukkaille ei enää ole

Lue lisää

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä