Kotimaa |

Sikainfluenssa ruuhkauttanut neuvontapuhelimet

Sikainfluenssasta huolestuneiden ihmisten soitot ovat ruuhkauttaneet sekä valtakunnalliset että kunnalliset neuvontapuhelimet. Puhelinpalvelujen resurssejakin on lisätty, mutta neuvoja kaipaavien määrä on kasvanut voimakkaasti sen jälkeen, kun rokotukset Suomessa alkoivat ja ensimmäinen kuolemantapaus sattui.

Muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on saanut runsaasti palautetta siitä, että kuntien puhelimet ovat ruuhkautuneet.

Viestintäpäällikkö Matti Lumijärven mukaan tilanne vaihtelee paljon kunnittain. Tilanne on hänen mukaansa jonkin verran parantunut, sillä kunnat ovat lisänneet puhelinpalvelunsa resursseja sen jälkeen, kun sosiaali- ja terveysministeriö niitä siihen patisti.

Puhelut ovat lisääntyneet rajusti myös sosiaali- ja terveysministeriön valtakunnallisessa Kysy influenssasta -puhelimessa. Neuvontapuhelimessa vastataan keskimäärin 230 soittoon päivässä, kun aikaisemmin määrä oli keskimäärin 80 päivässä. Puhelinnumerosta voi kysyä yleisesti sikainfluenssasta ja rokotuksista, mutta soittajan terveydentilaa tai kuntien rokotusjärjestelyjä koskevaa neuvontaa numerosta ei saa.

Palvelusta huolehtivan Suomen Punaisen Ristin valmiustoiminnan koordinaattori Riitta Bäckman kertoo, että myös heillä on ajoittain ruuhkaa. Ihmisten kasvaneen huolen lisäksi syynä on se, että heille tulee paljon soittoja, jotka kuuluisivat esimerkiksi kuntien terveyskeskuksiin. Ihmiset kyllästyvät jonottamaan oikeaan puhelinnumeroon, ja soittavat sitten numeroon, joka koskee samaa aihepiiriä, Bäckman toteaa.

Bäckmanin mukaan puhelinpalvelua ruuhkauttavat myös pitkät puhelut. Ihmiset haluavat kysyä kaikenlaisia asioita, kun pääsevät neuvojan puheille.

Hän korostaa, että heiltä saa yleisesti tietoa sikainfluenssasta. Rokotusjärjestelyistä saa sen sijaan tietoja kunnista, esimerkiksi niiden internetsivuilta. Vuorokauden ympäri vastaava valtakunnallinen terveysneuvontanumero on 09-10023. Sieltä saa tietoja terveyspalveluista ja sairauksien hoito-ohjeita.

Omasta tai läheistensä tilasta huolestuneiden tulee ottaa yhteyttä omaan terveyskeskukseensa. Jos sairastuneen tila on vakava, soittaa voi hätäkeskukseen eli numeroon 112, Bäckman toteaa.

Kysy influenssasta -puhelin vastaa myös viikonloppuisin

Ihmisten kasvaneeseen tiedontarepeeseen on vastattu laajentamalla myös Kysy influenssasta -puhelimen aukioloaikaa. Puhelin on tästedes avoinna myös viikonloppuisin. Viikonloppuna puhelimessa vastataan kello 12 - 18 ja arkena kello 9 - 18. Puhelimessa on tällä hetkellä kolme linjaa, mutta Bäckmanin mukaan määrää saatetaanlisätä jo lähiaikoina.

Puhelin vastaa suomeksi numerossa 0800 02277 ja ruotsiksi numerossa 0800 02278.

Bäckman kuitenkin kehottaa ihmisiä kärsivällisyyteen. Hän toteaa, että tämänkaltaisessa tilanteessa tuskin koskaan pystytään sellaiseen, että kaikki tietoa kaipaavat pääsisivät aina suoraan neuvontapuhelimiin läpi.

Tietoa myös netistä

Sekä Bäckman että Lumijärvi kehottavat internetyhteyden omistavia hakemaan mahdollisimman paljon tietoja sikainfluenssasta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n internetsivuilta.

Bäckmanin mukaan heidän neuvontapuhelimessaan myös opastetaan ihmisiä THL:n nettisivujen käyttöön.

Viime viikolla THL.n sikainfluenssasivustolla oli keskimäärin 24 000 käyntiä vuorokaudessa. Sosiaali- ja terveysministeriön pandemiaan varautumisesta kertovilla kävijämäärä oli keskimäärin 8 000 vuorokaudessa.

THL:ään tulee paljon myös puheluja sikainfluenssasta, mutta Lumijärvi korostaa, että heillä ei ole resursseja kansalaisten puhelinneuvontaan.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä