Sikainfluenssa tyhjentää koululuokkia
Meri-Lappia koetteleva sikainfluenssaepidemia on lisännyt lasten ja nuorten poissaoloja kouluista ja päiväkodeista. Sairastuneiden määrä ei kuitenkaan vielä noussut niin korkeaksi, että luokkia tai päiväkotiryhmiä olisi ollut tarve yhdistää.
Tornion kaupungin vt. sivistystoimenjohtaja Jaakko Junes sanoo, että kuluvalla viikolla perusopetuksesta on ollut pois 10-30 prosenttia koululaisista. Torniossa myös ainakin kaksi perhettä on ilmoittanut pitävänsä lapset kotona epidemian ajan.
- Kouluilta on on tullut kaksi yhteydenottoa, että miten menetellään, kun vanhemmat ovat ilmoittaneet, että he eivät laita lastaan kouluun. Muita tapauksia ei ole tiedossa, sanoo Junes.
Hän kertoo ohjeistaneensa Tornion kouluja perjantaina.
- Vastuu koulunkäynnistä kuuluu viime kädessä vanhemmille, joten heillä on oikeus jättää lapsi kotiin. Mutta siihen sisältyy tietysti velvoite opetuksen antamisesta eli kotiopetuksesta. Kyllähän meidän täytyy nyt lähteä siitä, että suhtaudutaan tapauksiin puolin ja toisin maltillisesti, Junes luonnehtii.
Joitakin on otettu pois hoidosta varalta
Kemin, Tornion ja Keminmaan kuntien päivähoitotoimistoista todetaan, että lapsia on pois lähes jokaisesta ryhmästä ja myös henkilökuntaa on sairaana.
- Joissakin tapauksissa vanhemmat ovat ottaneet lapsen pois hoidosta kaikelta varalta ja sanoneet, että esimerkiksi isovanhemmat hoitavat lasta epidemian aikana, vahvistaa päivähoidon aluevastaava Anneli Seppänen Keminmaasta.
Tornion päivähoitotoimistosta kerrotaan, että perhekeskus eli niin sanottu avoin päiväkoti on päätetty sulkea sikainfluenssaepidemian ajaksi. Näin ollen myös samassa tilassa toimiva varhaiskasvatuskerhon toiminta on toistaiseksi tauolla.
Päivähoitotoimessa uskotaan, että perhekeskukseen ei ole tällä hetkellä tulijoita normaaliin tapaan, joten ovet pistetään kiinni.
Lisää väkeä hälytetään tarpeen mukaan
Länsi-Pohjan keskussairaala on varautunut lisäämään hoitohenkilöstön määrää nopeasti sikainfluenssan takia.
Johtajaylilääkäri Juha Kursun mukaan erikoisjärjestelyistä on alustavasti sovittu ja tarvittaessa sairaalaan saadaan lyhyellä varoitusajalla lisää lääkäreitä.
Päivystyspotilaiden määrä on Kursun mukaan loppuviikolla kasvanut selvästi.
Kouluilla ja päivähoitopaikoissa lisähenkilöstöä ei ole tarvittu, koska sekä lapsia että hoitajia on ollut pois.
Tuoreimmat aiheesta: Perämeri
Kemi: Yhdyskuntajätevesien typenpoisto on tehotonta mutta kallista
Kemin mukaan Itämeren tila paranisi, jos jätevesien puhdistuksen tehostamisessa satsattaisiin maatalouden ja Suomen naapurivaltioiden päästöjen vähentämiseen.
Koululaiset vähentäneet mopojen virittelyä.
Poliisin mukaan nuoriso voidaan päästää kesälomille turvallisin mielin, jos mopot pysyvät jatkossakin yhtä hyvässä kunnossa kuin alkuviikon valvontaiskussa.
Outokummun Inoxum-kauppa komission syyniin
EU:n komission mukaan kahden suuren teräksentuottajan yrityskauppa voi aiheuttaa vakavia kilpailuongelmia. Komissio tutkii asiaa syksyyn saakka.
Talven kiusaamat puistot pukeutuvat pian kesään
Kova talvi runnoi kaupunkien nurmikoita ja rääkkäsi pensaita. Talvituhoista huolimatta puistot kaunistautuvat Meri-Lapissakin näinä päivinä.
Ammattiin valmistuneet Meri-Lapissa
Ammattitutkinnon suorittaneita oli Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa lähes 250. Ammattiopisto Lappiasta valmistuneiden nimet julkistetaan 1.6.
Vesilasku pienenee Maksniemessä
Simon Maksniemen vesiosuuskunnan alueella maksetaan jatkossa vedestä vain viidesosa esimerkiksi Kemiin verrattuna.
Tuuppa kattoon taidetta
Tuuppa kattoon -taidetapahtuma järjestetään jälleen viikonloppuna Kemissä. Kemin Kuvataitelijat ry:n järjestämä tapahtuma esittelee Merilapin alueen kuvataiteilijoita ja heidän taidettaan.
Väitös: Henkilöstön ääni ei kuulu kuntaliitoksissa
Lapin yliopistossa tarkastettavan väitöksen mukaan kuntatyöntekijät kaipaavat ihmisläheistä johtamista ylhäältä alaspäin suuntautuvan johtamisajattelun sijaan.
Lyhyessä kesässä on kiire kukkia
Kasvien kukkimisessa on oma järjestys, jonka määrittelee esimerkiksi valon, veden tai lämmön määrä. Kylmistä öistä kasvit selviävät pakkasnesteellä tai karvapeitteellä.
Keminmaalaisten yritysten löytymistä helpotetaan
Torniontienvarren liittymiin on suuniteltu valkopohjaiset kadunnimiviitat, joiden avulla yritykset on helppo paikantaa

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.