Sikainfluenssaan kuolleen tytön äiti arvostelee terveydenhuoltoa
Sikainfluenssaan kuolleen torniolaistytön äiti on pettynyt siihen, miten terveysviranomaiset ovat käsitelleet tytön hoitoonohjausta julkisuudessa. Sanomalehti Kalevalle lähettämässään lukijakirjeessä äiti kertoo, että hän otti useita kertoja yhteyttä terveysviranomaisiin, mutta pääsi lääkärin puheille vasta tunti ennen tytön kuolemaa.
Äiti kirjoittaa, että hän oli viiden päivän aikana yhteensä viisi kertaa yhteydessä sairaalaan ja terveyskeskukseen. Tytön kuume nousi torstaina ja ensimmäisen kerran äiti kertoo ottaneensa yhteyttä terveysviranomaisiin perjantaina.
Tuolloin hän soitti Länsi-Pohjan keskussairaalaan ja kysyi, olisiko mahdollista, että tytöstä otettaisiin sikainfluenssatesti. Testejä ei enää otettu ja ohjeistuksena oli normaalin flunssan kotihoito.
Tytön tilan heikennyttyä sunnuntaina äiti soitti sairaalaan, ja maanantaina he kävivät terveyskeskuksessa, josta tyttö palautettiin kotiin nesteytyshoitoon. Myöhemmin he olivat yhteydessä sairaalan hoitopisteeseen, äiti kertoo.
Lääkärin puheille äiti pääsi soittaessaan sairaalan yhteispäivystykseen myöhään maanantai-iltana noin tuntia ennen tytön kuolemaa. Tuolloin tytön hengitys oli katkonaista ja otsa kostea. - Lääkäri sanoi, että tänne ei kannata tulla, koska ei he täälläkään voi tähän aikaan mitään tehdä, kun esimerkiksi labra on kiinni, äiti kertoo. Lääkäri kehotti heitä tulemaan aamulla, jos silloin on tarvetta.
Kahdeksanvuotias tyttö kuoli kotonaan Torniossa maanantaiyönä. Lapsella ei ollut perussairauksia. Tyttö oli saanut sikainfluenssan myötä keuhkokuumeen ja sairastanut alle viikon.
Myös terveydenhoitojärjestelmän sisältä on myönnetty, ettei järjestelmä toiminut tytön hoidon osalta aukottomasti.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.